Lausuttuaan Jukalle muutamia käskyjä kuolleen hevosen suhteen lähti emäntä menemään Oskarin kanssa. Käydessä hän vielä virkkoi:
— Hyvä, että tulitte ihan vesipäällä kotiin. Hevosen lensi lento, ja
Jukan kieli ei ole kerkeä.
Oskari oli jo unhottanut koko asian. Hoilaten jotakin markkinoilla opittua rivolaulua asteli hän emännän rinnalla huolettomana rappuja ylös.
Hänen maineensa ei kärsinyt petomaisesta työstä, sillä vaikka arveluita ensin liikkui, sammuivat ne, kun Jukka vakuutti hevosen kuolleen äkkinäiseen tautiin. Jukan puhetta uskottiin kylässä paremmin kuin lakikirjaa. Viisaimmat arvelivat vahingon Luojan kädestä lähteneen, sillä perusteella, että onnettomuus tuo toisen.
— Herttalassakin ensin löi isännän halvaus, sanoivat he viisaudessaan, ja nyt lensi lento paraan hevosen. Kuka tietää, kuinka monta onnettomuutta vielä tulee. Harvoin ne yhteen ja kahteen jäävät. Franssilta osti Oskari uuden hevosen, kalliin ja uljaan. Emäntä kielsi, ett'ei sitä saa ensinkään valjastaa raskaan ajon eteen.
— Meillä on ennenkin ruokittu yksi kunniahevonen, sanoi hän Jukalle. On köyhemmilläkin isännillä oma hevosensa, jolla ajavat kirkolla ja vieraisilla. Katso perään, ett'ei kaurat ja apilaat lopu Oskarin hevosen edestä.
Keväillä tapahtui se kumma asia Herttalassa, että heinät ja pehut loppuivat, vaikka lunta oli vielä korttelin paksulta maassa. Kun Jukka ilmoitti asianlaadun emännälle, tuli tämä kasvoiltaan punaiseksi kuin tulen liekki.
— Että kehtaat tulla sanomaan minulle sitä, tiuskasi hän vihoissaan.
Jukka oli valmistautunut pahaa säätä varten, ja hän virkkoi tyynesti:
— Kenelle sitte, jos en teille? Oskari meni äsken kylään.