— Niin jää. Enkä minä vihaa mitään sen enemmän kuin laihaa hevosta ja laiskaa miestä. Minun tulee ihan pääni kipeäksi, jos näen toisen tai toisen.
— Jukka, älä mene vielä pois meiltä. Jukka ei vastannut sanaakaan.
— Hevosesi nimi muistuttaa minulle erästä lapsuutemme aikuista tapausta. Sinä pyysit ja rukoilit minulta koiranpentua…
— Muilta en uskaltanut.
— Minä pelkäsin luvata, mutta lupasin sentään, syystä että pyysit niin kauniisti ja sydämellisesti. Nyt minä väitän, että se oli hyvä työ…
— Oli se, eikä vallan vähäpätöinen ollutkaan.
— Ja että se on kasvanut korkoja tähän päivään asti. Nyt voit maksaa sen takaisin korkoineen. Olen Annilta tiedustellut, ett'ei sinun ja Kaisan pappiloihin menosta vielä tule valmista tulevanakaan vuonna. Siis on sinulla lähes kaksi vuotta nuoren miehen päiviä jäljellä. Ole ne vuodet meillä, isäntärenkinä…
Jukka ei vieläkään vastannut.
— Herttalan emäntä jo nöyrtyi edessäsi, nyt tuli tytär. Ja vielä olet kahden vaiheilla. Se seuraa siitä, että sinä vihaat meidän talon elämää; muuten et puhuisikaan pois mennäksesi. Sinulle seuraa tappiota erosta, se kiusaa mieltäsi aina. Huomenna sinä jo vältät tulla ketään meitä kolmea vastaan, jos tuota päätä menet.
— Tappiota kyllä tulee erosta, myönsi Jukka; sen minä uskon helposti. Tulevana kesänä täydyn ehkä jo lähteä työn hakuun. Oskarin ei tarvitse keltään lupaa kysyä, kun tulee kylvämään isäni sarkoihin. Mutta minä olen mies, minä en aio elää kenenkään armoilla. Minä vakuutan, että kymmenen vuoden perästä minulla kuitenkin on tupa ja peltoa niin paljon kuin tarvitsen, purkakoon Oskari vaikka jo huomenna…