— Älä toki tuommoisia ajattele, keskeytti Helma nuhtelevaisesti; eihän Oskari mikään peto ole. Hyvempää ja hellempää luontoa, kuin hänellä on, ei ole sinullakaan. Mitä hän juovuspäissään ja suutuksissaan puhuu, ei merkitse mitään; selvänä ollessaan ei hän ajattelekaan pahaa. Mutta hän on niin altis vaikutuksille. Vahvempiluontoinen voi saattaa hänet tekemään minkä hurjan työn hyvänsä; jota hurjempi työ, sitä hauskempi Oskarille. Jo senkin tähden tahtoisin teitä eroomaan sovinnossa. Ja näethän minkälaista vauhtia tässä ajetaan. Mitä meidän elämästämme tulee, kun sinä lähdet pois? Ihan minua vapisuttaa tulevaisuus. Ajattele itseäsi minun asemassani. Isäni on kuin heikko lapsi. Veljeni palvelee himojansa, ja äitini ajattelee yöt päivät lapsilleen rikkaita naimisia. Minä olen ihan yksin, jää minun tähteni meille. Tosin minä nytkin annan sinulle sovinnon käden, mutta jos Herttalan talon häviö jo on päätetty auttamattomiin, niin kerran minäkin syytän sinua, että juuri pahimpaan ryöppyyn meidät jätit… Mutta vielä minä toivon pelastusta. Sinä johdat peltotöitä, minä käyn navetassa. Tottahan sitte tapahtuu jotakin, joka äkkiä muuttaa elämän; tottahan on ilta pilviselläkin päivällä…
Helman katse oli niin luottavainen, hänen olentonsa niin naisellisen puhdas, että Jukalta pääsi salainen säälin huokaus, kun muisti miehen, joka oli hänelle valittu elämänkumppaniksi.
— Mitä sanot, Hukka? Syömmekö sanamme?
Hevonen hörähti ja katsoi talliin päin. Hymyillen tempasi Helma äkkiä
Jukan kädestä marhaminnan varren ja heitti sen hevosen kaulalle.
— Hukka, lähde minne mielesi palaa. Kaarestaen kaulaansa lähti hevonen juoksemaan ympäri pihan, että pitkä harjansa häilyi. Tallia kohden sitte suuntasi juoksunsa ja jäi oven taakse seisomaan.
— Viisas hevonen! Helma nauroi ja löi hiljaa käsiään yhteen.
Viisaampi kuin isäntä.
— Melkein kyllä. Jukan ääni oli jo pehmeä ja myöntyväinen. Mutta työhön en minä mene, ennenkun saan kontrahdin käteeni.
— Sen saat vaikka huomenna. Aamulla on Oskari selvä, silloin valjastat hevosen, ja lähdette yhdessä kirjoitusmiehen luo.
— Niin se on tehtävä.
— Ja nyt tulet aamiaiselle, minä laitan ruokaa. Helma läksi kiireesti tupaan.