— Oletko kylläkin kipeä? kysyi emäntä, ja hänen äänensä sointu oli sama tunteeton ja melkein kylmä, johon Annan korva hyvästi oli tottunut.
— En erittäin.
— Minulla on tässä lasillinen kuminaviinaa, johon on sekoitettu ruusuntippoja ja jotakuta muuta rohtoa. Emäntä nousi ylös ja tarjosi lasin Annalle. Sinun täytyy juoda se kaikki. En tiennyt varoa mitään parempaa.
Anna totteli eittämättä. Pian tulikin hänen lämmin ja hyvä olla.
Annettuaan lapselle rintaa nukkui hän terveelliseen uneen.
Kaisa silloin nousi ylös ja virkkoi emännälle:
— Minä menen hakemaan mummoa, olkaa te täällä niin kauan.
— Mene, mutta joudu pian. Kaisa lähti kiireesti.
Katuen aamuista kovuuttaan käveli isäntä rauhatonna pihalla. Kun
Kaisa sanaa sanomatta aikoi mennä sivutse, kysyi hän:
— Jäävätkö ne henkiin?
— Jäävät kai. Älkää, hyvä isäntä, olko vihainen Annalle.