— Totta se on. Klaun Kaisu on jo sijaisena, ja Annikin sinne meni eilen aamulla.
— Sekö siitä koreilemisesta ja alituisesta tanssimisesta palkaksi tulikin?
— Se siitä tuli.
Helma ihan tulehtui kasvoiltaan. Anna oli hänessä herättänyt syvintä myötätuntoisuutta kauneutensa, iloisen olentonsa ja surullisen elämäkertansa vuoksi.
— Kukahan konna vietteli semmoisen tytön? Vanha epäilys heräsi äkkiä Helman sydämessä; hän katsoi rouvaa terävästi silmiin ja toisti kysymyksensä.
Rouva ei joutunut vähääkään hämille. Hymyillen hienosti, kuten tapansa oli, vastasi hän ystävällisesti:
— Hyvä Helma! Sinä aina katsot tämmöisiä tapauksia novellien ja kertomuksien kannalta; niissähän on tavallisesti viettelijä ja vietelty. Mutta minä vakuutan sinulle, että tämä tapaus ei mitenkään sovellu novellien ja kertomuksien aineeksi, viettelijätä on mahdoton kenenkään tietää.
— Miksi?
— Suoraan sanoen siksi, ett'ei Anna itsekään kuulu olevan varma hänestä, arvelee yhtä yhden kerran, toista toisen kerran.
Myrkyllisillä sanoilla oli toivottu vaikutus. Helma punastui pelkästä häpeästä, ja hänen täytyi itselleen myöntää, että rouvan sanat sopivat kylän yleisiin siveysoloihin kuin valetut.