Kun sydän oli purkanut tuskansa, tasautui hengitys; veren kiivas kulku asettui, ja sydämen lyönnit eivät enää koskeneet kipeästi. Kun emäntä tuli kamariin, oli taistelu loppunut.
— Miks'et tule juomaan kahvia? Oskari on tullut yöllä sairaammaksi.
Ääni ilmaisi, että emäntä oli liikutettu ja huolissaan Oskarin tähden.
Helma huokasi raskaasti ja meni emännän kanssa.
Juotuaan kahvia teki hän nuoremman piian kanssa tavallisen aamukorjuun isännän kamarissa. Ikkunat avattiin, joten raitis ilma pääsi huoneesen, vuoteen alusvaatteet vaihdettiin ja tehtiin kaikinpuolin puhdasta. Kului runsas tunti ennenkuin työ oli tehty ja halvattu isäntä ravittu. Sitte Helma siisti itsensä ja sanoi piialle:
— Minä menen kylään ja viivyn siellä ehkä kauemminkin. Älä mene minnekään täältä ennenkuin joudun takaisin; emäntä ei jouda tänne Oskarin tähden. Ota tuolta kamarista joku uusi kirja, että saat aikasi kulumaan.
— Saatte huoletta mennä ja olla, kyllä minä… Vastausta kuulematta tuli Helma ulos. Ensin suuntasi hän askeleensa Toramäkeä kohden, mutta äkkiä hän seisahti, nosti otsalleen käden ja mietti pari sekuntia. Sitte lähti hän kiertämään peltojen kautta kylään. Ketään tiellä kohtaamatta saapui hän vihdoinkin takapihojen kautta erään vanhan hökkelin lähelle. Se oli viinatupa, jossa Anna asui lapsensa kanssa.
Helman sydän rupesi lyömään yhä ankarammin, jota lähemmäksi mökkiä hän ehti. Ja kun piti avata ovi ja astua sisään, eivät kädet ja jalat tahtoneetkaan totella. Hengittäen syvään jäi hän oven taakse seisomaan.
— Entä jos Anna vihaa minua? Ajatus tuli kuin pilvistä. Entä jos hän luulee minun ryöstäneen häneltä Franssin?
Säikähtäen ajatuksen mahdollisuutta aikoi Helma jo pyörähtää takaisin, mutta samassa kuuli hän vienon äänen lausuvan:
— Ensiksi rikoin kasteen liiton.
Toiseksi hylkäsin Jumalan.