— Sittehän sietävät useamman ryypyn. Risto hyötyy, ja minä hyödyn.

Risto, kauppiaan nykyinen kätyri, oli viisas ja viekas. Hänen johtamanaan kukoisti liike paremmin kuin koskaan ennen ja tuotti myöskin suurempaa voittoa, sillä viinassa oli vettä lähes kolmas osa; sitä annettiin ainoastaan lapsille, jotka eivät kelvanneet todistajiksi. Pitäjän uutta nimismiestä, joka alituisesti ahdisteli salakauppiaita ja viinan kuljettajia, oli hän monta kertaa vetänyt nenästä. Keinot olivat monenmoiset. Useimmiten tuli vanha veijari viinakuormineen kirkonkylän lävitse yöllä, jolloin valpas virkamies nukkui. Edellinen matkansa oli tullut naurun-aiheeksi koko pitäjälle ja suureksi häpeäksi nimismiehelle ja hänen kotkansilmilleen. Risto tuli nimittäin kotiin vaaralliselta matkaltaan sydänpäivällä. Nimismies sattui juuri silloin seisomaan kartanolla, ja hän näki rattailla lootia, anturanahkaa, nuoraa ja sen seitsemää lajia, kuten kauppiaan tavarakuormassa ainakin. Risto käveli vakavana miehenä hevosen rinnalla. Tultuaan nimismiehen kohdalle lausui hän hyvänpäivän ja tiedusteli samassa, mikä aika päivästä oli kulumassa. Kello on kaksitoista, huusi nimismies. Risto, jolla oli hyvät leuat, vastasi: Nyt ei herra vallesmannin kello käykään tarkasti! Sitte tuli sana, että se olikin viinakuorma. Silloin oli nimismies kynsinyt korvansa juurta ja kiroten vakuuttanut, että joll'ei Risto seuraavalla kerralla kulje pilviä pitkin kotiin, joutuu hän kiinniottoon.

Uhkaus kerrottiin kauppiaallekin mutta hän ja Risto löivät älynsä yhteen. Viimeksi mainittu oli jo edellisen päivän aamuna lähtenyt matkalle, ja vasta tänä aamuna piti hänen palata. Nimismiehen nukkuessa makeinta aamu-untaan piti Riston ajaa kirkonkylän lävitse ja siten taaskin päästä ehjin nahoin kotiin.

— Liiaksi Risto sittekin viipyy. Kauppias katsoi kelloonsa ja rupesi kävelemään rauhattomasti edes ja takaisin. Kun ei vaan olisi piru merrassa.

— Sitä minä en pelkää, tuumi rouva. Kuuden ajoissa nimismies vielä nukkui kauniisti.

— Mutta jos Risto olisi kuuden ajoissa ajanut kirkonkylän lävitse, olisi hän nyt jo kotosalla. Kun ei vaan pirun kello olisi tänäpänä käynyt tarkasti.

Kauppias odotti hukkaan koko päiväsydämen.

Illanpuolella palasivat isännät. Harmaalla hevosellaan ajoi Kaaren isäntä taaskin edellä; hän poikkesi puotiin toverinsa kera, osti sikaareja, rautanauloja ja kirjoituspaperia. Antaessaan tulta isännille kysyi kauppias!

— Mikä kokous siellä taas oli?

— Kuntakokous, vastasi Kaaren isäntä. — Oliko tärkeitä ja sattuvia asioita esillä?