— Oli maarkin, viinat ja oluet siellä olivat kysymyksessä. Talonpojat ja herrat tappelivat niin, että sitä oli hauska katsella ja kuunnella; ajatukset löivät oikein sylipainia.
— Arvaan minäkin sen. Talonpojat tahtoivat hävittää pitäjän olutkaupat, mutta herrat eivät suostuneet.
— Suostuivatpa.
— Älkää peeveliä!
— Herrain oli pakko suostua, sillä he jäivät äänestyksessä vähemmistöön.
— Ai peeveli! Talonpoikia oli paljon.
— Pitäjän kaikki isännät. Olvilat päätettiin hävittää joka kylästä. Uudenvuoden päivästä alkaen ei olutta enää myödä muualla kuin panimossa ja pitäjän kievariloissa. Ja sitte isännälle, jonka maalla harjoitetaan viinakauppaa, määrättiin neljänkymmenen markan sakko.
— Mutta hullun päätöksen teitte, ainakin oluen suhteen. Totta kai olutta täytyy saada myödä, koska sitä kerran suvaitaan valmistaakin; Jumala on sen asettanut maailmaan niinkuin veden ja kaljankin. Olutpanimo on paronin pelto. Mitä te sanoisitte, jos äkkiä tulisi laki, joka kieltäisi teitä myömästä viljaa, voita ja mitä aitoissanne on?
— Semmoista lakia ei tule, sillä ihmiset eivät elä syömättä.
— Ja leipä on Jumalan asettama, lisäsi toveri, mutta olut ja viina ovat paholaisen keksimiä; ne vievät ihmiseltä sielun ja ruumiin. Viinatta ja oluetta eläisi nuorin veljeni tänäkin päivänä. Ajaessaan kumoon rattaat ja hevosen oli hän juovuksissa. Isku, jonka sai kumoon kaatuessaan, vei häneltä hengen, mutta iskun vaikutti olut ja viina. Selväpäisenä ei hän milloinkaan lyönyt hevoista, eikä milloinkaan ajanut hurjasti, mutta olut ja viina tekivät hänestä pedon. Kuinka niitä sitte voitte väittää Jumalan asettamiksi? Paholainen ne on keksinyt niiden ihmisten tähden, joita ei muilla keinoilla saa valtaansa.