— Minkä suruissaan ja häpeissään enää tekee? Isännät menivät ulos, ja rattaille noustessaan virkkoi Kaaren isäntä:
— Paimenessa ollessamme saimme me pojat kerran kyyn elävänä kiinni, panimme sen pihtiin, annoimme sen sähistä ja pihistä siinä koko päiväkauden. Puodissa äsken muistui tuo tapaus elävästi mieleeni. Kauppias oli juuri kuin meidän kyykäärmeemme pihdissä.
— Hm! Täynnä vihaa ja myrkkyä, mutta voimaton vahingottamaan ketään.
Mikkoa oli ensi kerran elämässä kohdannut huono onni.
Pian se tuli toisenkin kerran tervehtimään häntä. Pari päivää kuuluisan kuntakokouksen jäljestä tuli Kaaren isäntä ostamaan häneltä taloa ja tarjosi siitä kelpo hinnan.
— Myökää minulle talonne, sanoi hän suoraan. Ette saa siitä vuokraa niin paljoa, kuin tarjoomani hinta kasvaa korkoa viidenkin mukaan.
— En saakaan. Kauppias rupesi miettimään tarkemmin.
Jollekulle muulle ostajalle olisi hän mielellään myynyt talonsa noin hyvään hintaan, mutta Kaaren isäntä häntä epäilytti. Entä jos suorien sanojen takana piilikin petos, kosto ja vaino? Entä jos koko talonkauppa oli pelkkä paula? Mutta tarjottu hinta oli ylen hyvä … ja talo oli ylen huono, eli oikeammin sanoen ylen huonossa tilassa. Köyhä emäntä oli sitä hoitanut niin ja näin, ja velkoihin se sitte kokonaan meni. Vuokraaja, jonka hallussa se oli ollut kymmenkunta vuotta, oli köyhä ja kykenemätön, joten teki paljasta vahinkoa talolle ja pelloille. Mutta nyt tarjottiin talosta hyvä hinta.
— Ei kukaan järjellinen ihminen maksa teille siitä niin paljoa, kuin minä nyt maksan, sanoi Kaaren isäntä kaikella sillä suoruudella, joka oli hänelle omituista ja luontaista. Sitä on vuosikaudet viljelty huonosti ja rakennukset eivät nekään enää ole kehuttavassa kunnossa. Syksyllä loppuu nykyisen vuokra-ajan kontrahti, ja teillä ei ole muuta valittavaa, kuin joko nyt myötte talon minulle, tai otatte syksyllä uuden vuokraajan, ja alennatte vuokraa, jotta siinä voi alkaa elää. Jos nimittäin ette tahdo suoraa tappiota itsellenne.
— Mitä varten sitte te sitä haluatte niin kovasti?