— En minä rikas ole, mutta minulla on hyvä nimi.
Vielä samana päivänä tehtiin talonkauppa valmiiksi. Kaaren isäntä itse kirjoitti kauppakirjat, ja hän vaati rikkojaisiksi puolet kauppasummasta. Kauppias siihen empimättä suostui. Piirtäessään puumerkkiään kauppakirjoihin unhotti hän nimismiehen koiruudet ja kaikki muut ikävät. Mikko oli taas sama onnen mies, joka ottaa kärsimänsä vahingon kymmenkertaisesti takaisin.
— Ihmeen luja mies te olette, sanoi hän Kaaren isäntää ja otti pöydältä setelikimpun. Voi peeveli miten luja mies olette, puolet kauppasummasta panitte rikkojaisiksi.
— Asiat väliin vaativat lujaakin.
Kaaren isäntä korjasi kauppakirjat ja meni todistajain kanssa piammiten pois. Ulkona sitte virkkoi:
— Te ette tiedä, miten väsynyt minä olen pelkästä mielenponnistuksesta. Vaikka näytin tyyneltä, kuohui ja kiehui vereni. Viimeiseen silmänräpäykseen asti epäilin. Kun hän oli piirtänyt kauppakirjoihin puumerkkinsä, ihmettelin ett'ei hän samassa repinyt niitä tuhansiksi kappaleiksi. Ja kuitenkin olin tyyni.
— Hätäileminen olisi tehnyt hittoja.
— Tämä talonkauppa oli minun edistymiselleni hengenehto. Mikko teki hyvän kaupan, mutta minä tein vielä paremman.
— Kaaren talosta tulee pieni kartano.
— Mennään meille juomaan harjaiskahvia. Kylässä on aina laulettu, ett'ei sitä miestä synny, joka Mikon pettäisi, mutta kyllä minä sen nyt petin. Vanha kettu muistaa myyneensä talon hyvästä hinnasta.