— Tässä rahat, lukekaa, onko oikein. Helma työnsi suuren seteliläjän kauppiaan eteen.
Tämä ensin antoi Kaaren isännälle kirjoitusvehkeet ja rupesi sitte lukemaan rahoja. Kädet vapisivat, silmät kiiluivat ja kasvoille levisi onnellinen hymy. Rahain lukeminen oli hänelle jumalain nautintoa.
— Oikein on. Käsi, joka piteli setelejä, vapisi niinkuin kuolemaan tuomitun.
Puumerkkiäkin kirjoittaissaan kuittiin vapisi hän kättään yhtä väkevästi.
— Nyt on kaikki hyvin ja oikein. Käydään nyt sisään.
Mutta pyydetyt eivät suostuneet tulemaan. Asiansa suoritettuaan lähti Helma heti pois, ja Kaaren isäntä jouduttihe hänen kanssaan. Maantiellä sitte kysyi Helmalta:
— Miksi lopetitte seurustelemisen Annan kanssa heti kun minä tulin tänne? Ette ole kertaakaan käyneet meillä.
— Eihän Annakaan ole tullut meille, vastasi Helma. Ja tiedättehän, että veljeni on heikkona sairaana. Tuskaa teki, että pääsin nytkään lähtemään, mutta kun ei äitini millään ehdolla suostunut tulemaan, täytyi minun tulla.
— Älkäämme riidelkö näin ensi kerran tavatessa. Tänään iltapäivällä en ole vielä juonut kahvia, ja Anna odottaa minua. Menkää edellä meille, minä sidon hevosen lujemmasti kiinni ja tulen sitte perässä.
— Kauniistihan se seisoo. Tulkaa kanssani, ett'en saa toruja.