Kauan hän kyyneleillään kasteli kylmiä, kalpeita kasvoja.
IX.
Jo samana kesänä kiinnitti Kaaren isäntä molemmat talonsa hypoteekkiyhdistykselle. Arvioimisessa myönnettiin hänelle niin suuri summa, että se riitti kaikkiin velkoihin. Siten köyhällä miehellä oli parhaat takeet päästä itsenäiseen, muista rippumattomaan asemaan.
Hänen esimerkkiään seurasi jokainen velkahinen isäntä. Kun kauppiaan Ainun ja tuomarin häitä vietettiin, tarkasteli agronomi kylän peltoja ja rakennuksia, joiden parantamisessa viime aikoina oli kiitettävää intoa osotettu. Talot arvioittiin kalliisen arvoon, joten myönnetty summa tuli riittämään kunkin suurempiin ja pienempiin velkoihin; monelle myönnettiin enemmän kuin tarvitsikaan.
— Kaaren isännän juonia kaikki tyyni, sanoi kauppias, kun eräs isäntä hänelle kertoi ja selitti lainapuuhat. Sillä miehellä on keinojen keinot, ja te tarhapöllöt juoksette hänen perässään vaikka kaivoon.
— Ei kaivoon juostu tässä puuhassa, vastasi kertoja, joka oli kylän köyhempiä isäntiä. Kyllä minä tiedän, mitä yksityiselle velassa oleminen merkitsee. Pää on aina painossa.
— Voi sinua tarhapöllöä! Pankki vasta piru onkin, sillä se ei leiki korkojen kanssa, vaan ottaa ne ulos vaikka silmän sisästä.
— Me tiedämme sen, ja se onkin juuri hyvä kohta, sillä sittehän ei velka pääse kasvamaan.
— Mutta jos vilu tapaa viedä viljanne. Entä sitte? Menee talonne niinkuin pilanpäiten.
— Yleisen hädän aikana voi pankki armahtaa ja odottaa. Ja kokemus on osottanut, että juuri yksityiset velkojat ovat hädän aikana pahimpia. Jos katovuosi tulee, silloinhan ne syöksevät saaliisensa niinkuin sudet. Viimeisessä hädässä voimme turvautua metsiimme. Jos kovalle käy, maksamme metsäntuotteilla vaikka useamman vuoden korot yhtämittaa, eikä metsä lainkaan vähenny. Tämä lainahanke oli meillä jo keväällä mielessä, ja siksi emme kukaan myöneet metsiä. Nyt ne ovat meille hyvänä turvana.