— Minä asun Toramäellä.
— Missä se on?
— Se on niin kaukana täältä. Kun lähdetään ja pellot loppuvat, tulee metsää niin pitkältä. Sitte tulee taas peltoja, ja peltojen yläpuolella on Toramäki. Siellä on tuulimyllykin.
— Vai asutte te niin kaukana. Koska taas tulette kirkkoon?
— Sitä emme tiedä.
— Kesällä Lauri ja minä käymme joka sunnuntaina äidin haudalla. Talvella ei isä laske meitä yksin ensinkään, mutta nyt sattui niin, että hän lähti eilen illalla kotoa pois. Minä tahdoin Laurin tulemaan kanssani, ja me pääsimmekin kannaksille jo kodon kohdalla. Ehkä taaskin…
Herttalan ja kauppiaan lapset samassa ajoivat siitä ohitse. Herttalan isäntärenki oli heitä kyydissä, korskuvalla hevosella, välkkyvillä valjailla. Vastamaa oli jo lopussa, mutta hevonen vielä käveli. Ohi mennessä osotti Franssi sormellaan Jukkaa ja kysyi Oskarilta.
— Mikä pyöreä esine tuo tuossa vekkuloi?
— Se on Miekkosen Jukka.
— Nyt se on tullut hulluksi.