— Onko se totta?
— En minä valehtele koskaan.
— Tulkaa sitte huomenna ottamaan meiltä voittoja, mutta tulkaa hevosella.
— Kyllä tulen. Kaaren isäntä naurahti, hymyili ja läksi tyytyväisenä pois.
Arpajaiset, ensimmäiset laatuansa kylässä, pidettiin Kaaren talossa, jossa oli tilavia huoneita. Rahallisessa suhteessa ne onnistuivat hyvin, sillä väkeä tuli huoneet täyteen; olikin jouluinen aika, jolloin ei ollut töillä kiirettä. Raakaa menoa ja humalaisia, jotka molemmat ennen olivat kaikkiin huvituksiin yhdistyneitä, ei näkynyt; siisteys käytöksessä ja puvuissakin oli yleinen. Kotikutoinen kangas oli jälleen vallassa, ja jonkunmoinen ujous somisti nuorien käytöstä. Se miellytti vanhoillisia, jotka rakastivat siivoutta ja suomalaisen miettiväisyyttä.
Arpoja möivät Helma, Anna ja Kaisu; heidän ympärillään ihan kiehui ostajia. Innokkain onnen-onkija oli kauppias. Koko ajan kun arpoja myötiin hääräili hän Annan lähellä, lahjoitellen voittolippuja lapsille ja puhellen iloisesti kansan sivistymisestä. Se oli hänellekin tullut rakkaaksi; kaikkiin rientoihin ja pyrintöihin, jotka kansan parasta tarkoittivat, oli hän sydämestään mieltynyt. Kun arvat olivat myödyt loppuun, ja voittojen jakaminen anasti yleisen huomion, virkkoi hän Annalle:
— Ikävä, ett'ei Franssi päässyt tänne. Hän olisi ostanut sinulta urakassa kaikki arvat.
— Miks'ei tullut?
— No ei hän ole kotonakaan; Ainu kirjoitti ja vaati tulemaan sinne. Eilen Franssi lähti rouvan kanssa, ja minulla oli ikävä ilta. Aioin jo tulla teille, mutta…
— Olisitte tulleet. Anna katsoi terävästi ja epäilevästi kauppiasta silmiin.