Kaaren isäntä kiirehti joukkoon.
— Nyt rekeen ja kotiin, sanoi hän emännälle. Kyllä minä vihamiesteni kanssa aikaan tulen. Hyvästi!
— Hyvästi! vastasi emäntä. Pitäkää hyvänänne mitä saitte.
Vallattomasti nauraen syöksyi joukko etehisestä ulos. Silmänräpäyksen kuluttua oli Herttalan suuressa salissa jälleen hiljaista.
Lukittuaan ovet ja sammuteltuaan tulet meni emäntä Helman kamariin. Helma istui pöydän ääressä, täytetty vesilasi edessä ja puoliarkkinen paperia kädessä. Sitä hän repi pieniksi kappaleiksi, joita sitte pudotteli vesilasiin.
— Helma! Kun leikistä suutuit niinkuin lapset. Emäntä istui sängyn laidalle ja nauroi heleällä äänellään.
— Leikistä! Helman kädet vapisivat, ja kyynel oli tulossa silmään.
Pilkkaahan se jo oli.
— Eipä ollut kuin leikkiä. Emännän kävi jo sääliksi. Ei Kaaren isäntä sinuun sattunutkaan.
— Kuka sitte?
— Kaisu. Sukkasissa tuli eteesi ja suuteli sinua. Kaikki oli sukkelaa petosta.