— Entä isäni? Eikö hän koettanut estää sinua?
— Hän helli liiaksi nuorta vaimoaan, ja muutenkin ei meidän välillämme koskaan ollut kinasanaa. Aikaa mukaan rupesi Mikko rikastumaan hyvää vauhtia, ja rikkaudella on erinomainen lumousvoima. Isäsi rupesi pitämään arvossa taitavaa kauppiasta. Silloin olivatkin ajat toisenlaiset kuin nyt, ei ollut kirjoja eikä kouluja. Rouva tuli pian esikuvakseni kaikessa. Minä oikein vapisen, kun ajattelen sitä syvyyttä, jonka partaalle jo olimme joutuneet. Sinä pelastit itsesi ja minun.
— Osaatko nyt kuvitella, minkämoista olisi Herttalan talon elämä, jos Franssista olisi tullut vävy.
— Luulenpa osaavani. Vanha emäntä olisi takamuorina, ja nuori emäntä saisi selkäänsä joka päivä, joll'ei nauraisi ja olisi iloinen, kun mies tulee kotiin sivuvaimojensa luota.
— Joku vuosi taakse päin olin minä niin löyhämielinen, että luulin voivani vaikuttaa Franssiin ja herättää hänessä jalompia tunteita, puhtaampia tapoja.
— Samanlainen houkka minäkin olin. Oskarilla oli hyvä ja hellä luonto, mutta varjele Franssia; sen ei tule armot toista ihmistä. Sillä lailla julkesi pelata ja pettää Oskariltakin. Tuskin kymmentä sataa antoi rahaa.
— Sairaana ollessaan tunnusti Oskari minulle kaikki rikoksensa. Franssi oli hänen paha henkensä; yhdestä synnistä talutti toiseen niinkuin hevosta suitsista.
Emäntä huokasi raskaasti.
— Mikä paperi tuossa pöydällä on?
— Minä olin hupsuna äsken. Helma meni pöydän luo, kaatoi kukkaruukkuun veden ja levitteli paperipalaset pöydälle. Kuivakoot tuossa. Voi kuinka olin hupsu!