— Etkö jää kanssani maata? kysyi hän sitte ja tuli jälleen hyväilemään emäntää.
— Kyllä jään, vastasi emäntä, mutta syömme ensin.
— Ei minun ole nälkä.
— Syödään toki voitaleipää ja maitoa, minä menen ottamaan.
Helma myöntyi emännän tahtoon. Syödessä tulikin hyvä ruokahalu; tuore leipä, voi ja rieska maito rupesivat maistamaan hyvältä.
— Juo vielä edes puoli lasia, sanoi emäntä ja kaatoi maitoa lasiin, niin kasvat jälleen kauniiksi.
— Olenko minä sitte tullut entistä rumemmaksi?
— No et ainakaan kauniimmaksi ole tullut, näinä kahtena vuotena tarkoitan minä. Kylässä huhuilevat, ett'ei Ainun mies olekaan oikein kunniallinen herra, vaikka rouva hänestä on ylpeillyt kuin kalkkuuna. Alkutunnista minä jo vähän sitä epäilin. Joka kerran on tuomarin koulun käynyt, ett'ei muuta puutu kuin vihkiminen ja vala, kuten rouva on kehunut, hän ei sano Ainulle muuta kuin hyvänpäivän ja hyvästin.
— Tuomarin koulut ovat menneet viinapulloon. Ylioppilas hän on ollut, mutta kurjinta lajia. Syntyisin köyhistä vanhemmista on hän nauttinut jaloluontoisten ihmisten apua koko koulukäyntinsä ajan; pää hänellä kuuluu olevan hyvä, mutta sydän huono. Syytettynä vekselinväärennyksestä ja monesta muusta konnantyöstä viskattiin hän yliopistosta suoraan kadulle; kadulla sitte tuttavuuskin syntyi Ainun kanssa. Jonakuna kuutamoiltana tulivat he kolme kertaa toisiaan vastaan, kolmannella kerralla rupesi Ainu nauramaan. Se on niin hassua, että syljettää.
— Ja tuttavuus päättyi siihen, että Ainu pääsi miehelään ja sai herran.