— Sormuksen ostamisessa joutui katusankari kovaan pälkähäsen. Mutta kumppanit auttoivat vanhaa veikkoa, jolle onni äkkiä rupesi niin kirkkaasti hymyilemään. Joku iloinen veitikka pani listan kiertämään osakuntalaisten kesken, ja onnellinen sulho sai käteensä rahaa niin paljon, että riitti vielä hyvät humalatkin yli. Kaupungin hienoimmassa ravintolassa ne juotiin, ja Ainukin oli mukana. Rouva sitte täällä kehui, miten komioissa kemuissa tyttärensä oli ollut.
— Muistan minäkin kuulleeni jutun. Piti olleen niin paljon iloisia tuomareja, tohtoreja ja muita herroja, ett'ei kukaan ihminen usko. Mitähän nuori pari toimii uudessa kodissaan?
— Elävät hienoa elämää, käyvät teaattereissa, laulajaisissa ja muissa huveissa. Rouva opettelee songertamaan ruotsia, ja herra aikoo pyrkiä ylimääräiseksi lääninkanslistiksi. Jos ei papinkirja sulje hänen edestään kuvernörinviraston ovia, ja jos kaikki menestyy hyvin, tulee hänestä vielä nimismies, ennenkuin kauppias kuolee.
— Katajaan sitte kapsahtikin.
— Minua väsyttää jo.
— Nyt onkin jo myöhä. Mennään maata.
Sytytettyään lyhyen kynttilän palamaan sammutti emäntä lampun. Kuu nousi taivaalle ja loi hämärää valoaan korkean akkunan lävitse kamariin. Kului hetkinen hiljaisuudessa, molempain mielikuvitus nautti talvisen yön salaperäisestä hiljaisuudesta. Sitte Helma virkkoi:
— Sammuta kynttilä ja käänny minuun päin.
— Kyllä. Emäntä puhalsi kynttilän sammuksiin ja kääntyi Helmaan päin.
— Pois lähteissään hän puhui jotakin, mutta minä en lainkaan kuullut mitä se oli. Helma kiersi kätensä emännän kaulan ympäri ja kätki kasvonsa olkapäätä vasten.