— Kuka?
— Kaaren isäntä. Helman ääni kuului salaiselta kuiskaukselta. Etkö sinäkään muista, mitä hän sanoi?
— Hän sanoi sanasta sanaan: Kyllä minä vihamiesteni kanssa aikaan tulen.
— Vai niin hän sanoi. Helma kertaili kuiskaten sanoja ja puristihe lujemmasti emäntään kiinni.
Kun lyhyt hetki taas kului hiljaisuudessa, sulkeutuivat hänen silmänsä, ja kasvoille levisi nukkuvan omituinen rauhallisuus.
Mutta emännän sydäntä poltti moni tuskainen ajatus, ja rinnasta tuli monta raskasta huokausta. Saadakseen unen nosti hän hiljaa peitettä ylemmäksi, kiersi oikean kätensä Helman lämpöisen vartalon ympäri ja sulki silmänsä.
Vihdoin sitte nukkui hänkin.
* * * * *
Ompeluseuran illanvietot tulivat suosituiksi koko kylässä. Jo pelkkä puhdas huvikin, jota niissä nuorille tarjottiin, oli omiaan voittamaan vanhoillisimpainkin mielet. Tanssit ja muut hurjat huvitukset joutuivat kerrassaan tieltä pois, jota vastoin lukuhalu kasvoi ihmetyttävässä määrässä.
Kevät jo ehti tulla, ennenkuin ompeluseura keräytyi Kaaren taloon; sinne meni nuori Miekkonenkin vaimonsa kera. Kokous oli tavallista tärkeämpi sen vuoksi, että näytelmä, joka aiotuissa kansanhuveissa piti näyteltämän, harjoiteltiin nyt ensi kerran täydellisesti ulkoa. Monen jankutuksen perästä oli vihdoinkin edistytty niin pitkälle, että kukin näyttelijä muisti osansa ulkoa. Kaaren isäntä, jolta kaikki johtajan ominaisuudet puuttuivat, pani paraansa liikkeelle voidakseen pitää vallatonta joukkoa pari tuntia aisoissa. Hän onnistuikin siihen määrään, että näytelmä, joka kuvasi kansan elämää, päästiin onnellisesti lävitse, opeteltiinpa vielä äänenpainoakin erityiskohdissa ja luonnollisuutta yleensä lausumisessa ja liikkeissä.