— Älkää menkö; täällä makaa mies ojassa.
Edellä kävijät seisahtivat, ja vasta sitte kun Jukka oli huutanut toisen kerran, tulivat he paikalle.
— Minä käyn niin harvoin kylässä, ett'en tunne kuka se on. Katsokaa nyt.
Kaikki seisoivat hämmästyneinä, kunnes Helma ja Anna yhtä aikaa huudahtivat:
— Taivaan tähden! Se on Franssi!
— Herättäkää hänet, käski Kaisu, jota kamala näky vapisutti.
— Pelkään, ett'ei hän enää herää, sanoi Kaaren isäntä ja kosketti samassa ojassa makaajaa kaulaan. Ihan tämä on kylmä. Ojassa on juuri niin paljon vettä, että ihminen tuonlaisessa asennossa siihen kuolee ja tukehtuu muutamassa minuutissa.
Franssi makasi poikittain maantien ojassa, ja oja muodosti sillä kohdalla pienen syvänteen, johon kevätvesiä oli virrannut. Syvänne ei ollut suuri, ehkä noin korttelin syvyinen ja sylen pituinen, mutta Franssin haudaksi se oli tullut. Kurja mies makasi suullaan lätäkössä, jalat olivat polvia myöten ylhäällä vedestä, ja vasen käsi oli hartioilla koukussa; nimettömässä sormessa kiilsi paksu kultasormus.
— Juhannuksena piti tuleman häät, sanoi Anna, kun katseensa osui sormukseen. Ja nyt makaa sulhanen tuossa lätäkössä.
— Vetäkää hänet ylös, käski Kaisu. Ehkä tulee henkiin.