X.
Jukan muistellessa, että hääpäivästään oli kulunut täyteen viisi vuolta, aukeni tuvan ovi, ja Klaus astui sisään. Hänellä oli yhäti sama iloinen mieli, sama nuori ja lämmin sydän.
— Ulkona on tyyni ja lämmin, sanoi hän ja istahti Jukan lähelle.
Minä olen tämmöisinä kesäpäivinä aina vihoissani tuulimyllylle.
Höyrymylly olisi parempi, ei se piittaisi tuulista.
— Totelkaa sitte Herttalan isäntää, lainatkaa vähän rahaa ja hommatkaa höyrymylly, virkkoi Jukka.
— En minä uskalla niin suuriin ryhtyä, ryhtyköön Onni, sitte kun kasvaa mieheksi. Ei Marikaan ole tottunut höyrymyllyihin, hän pelkää että se köyhdyttää meidät, ja niin minäkin pelkään. Kaisu, tule lyömään kättä.
Jukan kiltti tyttö istui lattialla ja leikki käpyjen kanssa. Hän oli pyöreäposkinen ja lihavanpuoleinen lapsi, neljä vuotta äskettäin täyttänyt.
— Paljon sinulla onkin lehmiä ja lampaita. Tule pian lyömään kättä.
Tyttö tuli ja löi kättä vanhalle myllärille. Mutta huvitus oli siksi hauskaa, että heti meni jatkamaan sitä; suoriin riveihin ja ympyröihin asetteli käpyjä, kasteheiniä ja vuohensilmiä pani rehuksi eteen. Peräikkuna, josta näki suolle, oli auki, ja laskeuva aurinko paistoi keskelle lattiata, jossa Kaisu karjaansa paimenti.
— Missä teidän muut väet ovat?
— Isä lupasi mennä riihessä käymään ja suolle ruiskuhilaita katsomaan, Kaisa viruttelee vaatteita lähteen luona, ja mummo on tuolla kamarissa Laurin kanssa. Joko kylässä saavat rukiin leikatuksi?