— Ei tänäpänä vielä. Sinulla on jo siemenriihi kuivamassa.
— Niin on. Isä siellä polttaa kengänrajoja ja Herra tiesi mitä muuta lisäksi, että siemen tulisi.
— Tänä vuonna näimme, miten kylän yleinen varallisuus on kasvanut raittiuden ja työhalun kanssa. Ei sitä taloa koko kylässä, jonka ruista ei vilu viime kesänä olisi nipistänyt joko enemmän tai vähemmän…
— Täällä se teki perin tarkkaa ja puhdasta. Se vähä kuin rukiita tuli oli tuiki huonoa. Jyvät niin hentoja ja hoikkia kuin kuusenneulaset, ja kun jauhoista sitte piti tehtämän leipää, ei tahtonut tulla kerrassaan mitään. Taikina tuli yhä vetelämmäksi, jota enemmän siihen panit jauhoja.
— Samaa valittivat kylän kaikki emännät. Mutta minä tiedän, ett'ei lainaleipää tai velkaa ole syöty yhdessäkään talossa. Jolla ei ollut hinkalossa vanhaa viljaa, osti puhtaalla rahalla uutta.
— Touot kasvoivat hyvin, ja se vaikutti paljon; meillekin tuli semmoinen kauravuosi, ett'ei koskaan ennen.
— Ja nyt kuului suonkulma kasvaneen pitkän rukiin. Herttalan vanha emäntä on perin muuttunut. Hän sopii vävynsä kanssa hyvin, ei niillä kuulu olevan keskenään milloinkaan sanankäännettä.
— Minä huomasin muutoksen jo Oskarin kuolinpäivänä. Oskarin kuolema löi emännän sydämeen syviä haavoja. Hän jo muutaman päivän kuluttua tunnusti kyynelsilmin minulle, ett'ei vähempi kuritus olisi hänelle riittänytkään. Ja sitte hän oppi tuntemaan tulevan vävynsä, Kaaren entisen isännän. Suloisempaa avioliittoa kuin Helman ei ihminen osaa ajatella. Herttalassa ovat nyt onnellisia nuoret ja vanhat.
— Vanha emäntä on monta kertaa sanonut, ett'ei toista semmoista vävyä, kuin hänellä on, ole maan päällä eikä…
— Taivaasta anneta. Että se on totta, tiedän parahiten minä. Se näkyy molempain emäntäin silmistä ja tuntuu jo sieramiinikin, kun avaan tuvan oven. Ei voi verratakaan talon nykyistä elämää niihin aikoihin, jolloin Helma oli kihloissa Franssin kanssa. Silloin oli surua…