— Sinulla on täällä kauniit olot. Saitko omasta talosta paljonkin heinämaata?
— Ehkä kymmenen häkinalaa.
— Mitä maksoit?
— En minä tiedä, mitä ne tulevat maksamaan. Isäntä ja isä mutisivat salaa kaupat, ja isä niittikin ne melkein yksin. Heinämaa minulle vaan kiusaa tekeekin, ei niittyä saa enää kylästä niin helpolla kuin ennen. Isäntä on minulle ehdotellut, että rupeisin raivaamaan Multakorvesta niittyä, eikä tässä muu taida auttaakaan.
— Mutta siihenkin tarvitsisi lainata rahaa, ja sinä vihaat velkaa vielä enemmän kuin minä.
— Velkaa siinä tarvitsisi vähän tehdä, ja velka on semmoista hylkyä, kasvaa maatessakin. Onni sitte on tänäpänä ensimmäistä päivää yksinään yhtiön kaupanhoitajana.
— Niin on. Mutta ei hän siinä toimessa tule yhtä hyvin laatuun kuin Kaisu. Onni on hiljainen ja ujo, juuri niinkuin äitikin, Kaisu taas on luonnoltaan niinkuin minä.
— Onnilla on ylen hyvä todistus kansakoulusta.
— Kyllä hän etevä on, etevämpi Kaisua moneen kertaan, mutta ei ole niin liukas. Jos Onni menestyisi siinä yhtä hyvin kuin Kaisu, niin tulisi Toramäelle rakentaa muutaman vuoden perästä höyrymylly.
— Kyllä Onni aikaan tulee. Ihmeen hyvin on yhtiön kauppa menestynyt, vaikka niin pienellä pääomalla aljettiin.