— Ei hän ehtinyt ostaa taloa, vastasi Kaisu.
— Sepä kova onni, sanoi Jukka. Mutta miten se roisto ne sai käsiinsä?
— Ainu antoi vietellä itsensä, vastasi Kaisu. Ne viisikymmentätuhatta markkaa, jotka sai talon ostoa varten, kätki hän hyvään kätköön seinäpaperien väliin. Mutta kun kauppias ja rouva tulivat sieltä pois ja jättivät talonkaupan puolitekoiseksi, rupesi tuomari kiusaamaan rahoja. Hän suuteli Ainua niinkauan, että sai käteensä rahat. Yhtenä yönä ne sitte pelasi.
— Mitäpä rikas huolii? arveli Klaus.
— Ilman kauppiasta olisi rouva potkinut Ainun ulos huoneesta. Sitä elämää ei osaa puhua muut kuin Riston ämmä; siellä on itku ja hammasten kiristys.
— Kyllä kai onkin. Kylän suuresta rikkaasta tuli kahdella askeleella tavallinen köyhä raukka. Rahat, ranskalaiset ajopelit, silkkimusta ja kaikki kalliimmat kalut, kullat ja hopeat menivät kuin mereen.
— Kun rouva tarpeekseen oli kiroillut Ainua, käänsi hän raivonsa Herttalan isäntään, molempia emäntiä ja Annaa vastaan. Eläin ei ole vihassaan raaempi ja julmempi. Rouva kiroili ja raivoili niinkauan, että kaatui tunnotonna lattialle. Herättyään joi hän kaksi kupillista viinaa. Kauppias taitaa tulla mielipuoleksi. Hän on tänäpänä istunut tyhjässä puodissa ostajia odotellen ja kysellen ohikulkevilta, milloin Franssin ja Annan häitä vietetään.
— Suuri on sitte surkeus, virkkoi Jukka, joka sääli kauppiasta, kuten kaikkia muitakin onnettomia maailmassa.
— Mutta kauan viivynkin täällä.
— Minä tulen heti. Kaisa otti käsivarrelleen kuteita ja läksi salaa edellä ulos.