Huoneessa oli jonkun aikaa hiljaista, mutta sitte Jukka virkkoi:
— Isä, minä olen väsyksissä.
— Mene maata ja siunaa itsesi.
Jukka riisui vaatteet yltään ja meni maata; peitteen veti ylitsensä ja kasvonsa kätki päänaluiseen, jotta ei itku päässyt tulemaan.
Lyhyen hetken kuluttua oli hän unettarien hellissä helmoissa.
II.
Kuivempaa ja kuumempaa kesää eivät vanhemmatkaan ihmiset muistaneet. Toukoja tehdessä satoi hereästi pari virkistävää sadetta, mutta sitte ei herahtanut taivaasta veden pisaraakaan kahteen kuukauteen. Sammalperäiset niityt kasvoivat niukalti heinää, ja ohra ja kaura näytti pakosta jäävän surkean lyhyeksi ja harvaksi.
Mutta ruispelloilla viihtyi kylväjän silmä. Olki oli pitkää, tähkäpäät lihavia, sormenpaksuisia. Kevät oli ollut harvinaisen aikainen. Juhannuksena oli jo tähkissä pehmeitä jyvänalkuja, heinäkuun loppupuolella oli paras leikkuu-aika.
Päivä oli illanpuolella, ilma oli tyyni, ja taivas huikaisevan sininen. Tiedottomana näännyttävästä helteestä, joka koko kesän oli rasittanut luomakuntaa, rehoitti tiheä kanervikko yksinvaltiaana Toramäellä. Kanervain juurilla oli elämä täydessä vilkkaudessa, siellä kun lukemattomat muurahaiset risteilivät kaikille ilman suunnille, laahaten törkyä ja rikkoja uudelle, vasta-alotetulle pesälleen.
Klaus työskenteli pihalla paitahihaisin, edessään joukko työ-aseita ja myllyn kone-osia, ja petäjän luota kuului Jukan harras ääni tavailevan sanoja, joita "Rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta" oli painettu raamatunhistoriaan. Opettajan kallista virkaa toimitti Kaisa. Kutoen sukkaa istui hän Jukan vieressä, tyytymättömyyden ja nyreyden ilmauksia näkyi kasvoillaan. Opettajan toimi oli tuiki työlästä ja raskasta, sillä Jukka oli kankea oppimaan ja lisäksi vielä haluton. Hyvällä puheella ei ottanut juuri milloinkaan käteensä kirjaa, aikavälin ei pelännyt pientä pahaakaan, tuumailipa vaan: