— Sano, tuletko kanssani, vai etkö?
— Tulen, jos tavaat sen luvun vielä kolmeen kertaan. Kyllä lakkisi löytyy. Isäsi aina sanoo, ett'ei Kotosuo mikään suo ole, vaikka sitä siksi sanotaan. Eihän siellä ole suota ja mättäitä leveältä.
— Ei olekaan.
— Tottahan löydämme, kun yhdessä haemme. — Siinä lähellä, josta
Herttalaan multaa ajetaan, se on.
— Eli valtaojan tienoilla.
— Ihan niin. Muualla ei siellä mättäitä olekaan.
— Alota jo.
— Voi toki näitä päiviä! Jukka huokasi syvään ja rupesi sitte hartaalla äänellä tavaamaan.
Luvun loputtua seurasi lyhyt lomahetki. Se oli iloinen molemmille. Kaisan kasvoilla ei enää näkynyt tyytymättömyyden ja nyreyden ilmauksia, kun virkkoi:
— Nyt näit että opit, kun vaan tahdot. Kaksi sanaa kaikkiaan tavasit, väärin.