— Kyllä se siksi ehtii. Pane minun liinani kaulaasi, ulkona on kylmä.
— Onhan minulla itsellänikin äidin virkkaama villainen huivi. Minne lie taas joutunutkaan?
— Vaikka on, ota nyt vaan, että ehdit pian.
Jukka pani kaulaansa Kaisan liinan ja meni ovelle. Siinä vielä virkkoi.
— Tee taas semmoinen ristivalkea, johon pata sopii.
— Kyllä teen. Menetkö alas Herttalaan vaiko…?
— En tiedä.
Avaten oven ketterästi, ett'ei kylmä tuulen henki päässyt tupaan, meni Jukka ulos, mutta hän jäikin puuläjän luokse hetkiseksi seisomaan ja miettimään. Kaksi polkua oli hänen edessään; toinen vei alas maantielle ja Herttalaan, toinen ylös mäelle ja myllylle.
Kumpaako lähteä käymään?
Ehkä sitä, joka vie alas Herttalaan. Eipä vainkaan, sinne ei ole hauska mennä. Isäntä ja Helma eivät tosin koskaan puhu pahaa, mutta emäntä ja Oskari ovat kerrassaan kopeoita. Emäntä aina tiukoilee, varsinkin jos isäntä ei ole tuvassa, ja Oskari tekee vääryyttä jonka taitaa. Hänen puoltaan sitte pitää isäntä ja Helmakin, oli asiat minne päin tahansa. Koirankin opetti Oskari hänelle vihaiseksi, osotteli aina housunlahetta ja härsytti: Ota kiinni, ota kiinni! No oppihan se ja hyväksi oppikin. Mutta kerran karkasi vahingossa kauppiaan Franssiin kiinni, ja Franssilla oli jalassa uudet verkahousut, kauniit ja kalliit. Kovan selkäsaunan sai koiraparka erehdyksestään. Oskari löi pajukepillä niin kauan kuin väsyi lyömiseen; poru kuului pellollekin, jossa isä ajeli hevosella. Toissa päivänä hän sieltä viimeksi kävi maitoa hakemassa isän palkan eteen. Emäntä oli sitä mieltä, ett'ei kahden tyhjän ihmisen olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin, ja rapun edessä sanoi Oskari Hurtalle: Ota kiinni. Hurtta karkasi kiinni housunlahkeesen, repi sitä enemmän rikki ja murisi vihaisesti. Oskari nauroi, että oli nikahtua ja yllytti yhä vain: Paremmin, paremmin! Hän oli peljästyksissä ja kun koira portin lähellä hellitti, löi hän kädellä reiteensä ja sanoi: Tsoo, tsoo! Se oli sille mieleen, häntäänsä rupesi heti liputtamaan ja edellä Toramäkeä kohden juoksemaan. Mutta siitä Oskari suuttui kuin tuli ja valkea. Heti tarttui häneen kiinni ja tuuppaili edellään pihalle. Siellä sitte sai Hurtan kiinni ja antoi sille selkään. Isäntä ja Helma tulivat ulos katsomaan, mikä oli hätänä. Niille Oskari sanoi, että hän vietteli koiraa kanssaan Toramäelle ja omakseen. Kuinka sinä uskalsit semmoista tehdä? kysyi Helma. Miks'et ole sovinnossa Oskarin kanssa? sanoi isäntä. Isä oli ruokatunnilla ja näki akkunan lävitse koko kähäkän, mutta ei tullut ulos puhumaan miten asia oikein oli. Ja isääkö Oskarin olisi tarvinnut pelätä? Ei toki. Ei se poika piittaa juuri kenestäkään. Kyllähän isäntä ja Helma hyviä olivat, mutta emäntä ja Oskari.