Suuri tähti loisti taivaan rannalla muita kauniimpana. Pieni pilvensaarto levittihe Herttalan kohdalla, mutta ei ylettynyt peittämään tähteä. Jukka katseli sitä ja virkkoi äänellä, josta lapsen harras luottamus kuului:
— Se on Kointähti ja siellä on Kaisan äiti.
Sitte lähti hän käymään polkua ylös mäelle.
Jos Karu on hyvillä mielin, niin panee pyytämättä pullon täyteen maitoa … ja haukkuu nalkuttaa siinä sivussa, mutta jos on pahalla päällä, niin käskee ulos ovesta eikä anna hikeäkään. Viimeinen turva on siinä, että sanoo Annin maksavan. Jos eivät ne sanat auta, ei auta mikään. Sitte on paras vaieta ja odottaa siksi, että Mari rupee puhumaan. Rikas, mahdottoman rikas on Karukin, vaikka on vanha piika ja ontuu rumasti; on ehkä Herttalaisten ja kauppiaan jälestä rikkain ihminen maailmassa. Paitse kukkoa ja kanoja on siellä tuulimylly, kaalimaa ja kippurasarvinen lehmä. Ei se koskaan käy rahatta pyytämässä. Pyhäpukujakin sillä on paljo, kaikki uusia ja kalliita. Oli äidilläkin ennen aikaan koreita kirkkovaatteita, mutta Karulle möi ne kaikki, silloin kun itse oli niin kauan sairaana. Karu antoi niistä rahaa, leipää ja särvintä. Niihin vaihtui paksu kultasormuskin ja sinivierinen silkki, jotka molemmat olivat kovin kauniit ja kalliit. Äiti itki silloin kun antoi ne kädestään, ja silloin hän päätti itse mielessään, että heti kun kasvaa suureksi, niin menee Herttalaan työhön ja ansaitsee rahaa niin paljon, että äiti voi jälleen ostaa Karulta sormuksen ja silkin pois.
Jukka oli tullut ylös mäelle; siellä tuuli vinha pohjatuuli, mylly pyöri huimasti ja vinkuen siivet leikkasivat ilmaa. Muutaman sylen päässä myllystä seisoi keskikokoinen asuinrakennus, tarpeellisten ulkohuoneiden ympäröimänä; niistä oli aittarakennus kaksinkertainen ja punaiseksi maalattu.
Myllyn lähellä tuli Jukkaa vastaan renki, joka hoiti ja piti kunnossa myllyä. Hän oli nuori, iloinen mies ja hänen kanssaan oli Jukka hyvä tuttava. Siispä heti kysyi:
— Tiedätkös, Klaus, onko Karu jo lypsänyt?
— Lypsi se äsken. Haetko maitoa äidillesi?
— Haen, mutta en tiedä jos…
— No jos ei anna, niin tule myllyyn minun puheilleni. Onko sinun nyt kyllä ikävä ollaksesi?