Seuraava päivä oli viimeinen. Kapeasta kaistaleesta ei jäänyt iltapuolen työksi muuta kuin neljä pitkää sarkaa; niissä siis tuli kilpailun tapahtua. Päivällistä ei huoattu lainkaan, vaan mentiin heti syötyä pellolle, hiottiin sirpit ja alettiin leikkuu niinkuin yhdellä sanalla.
Jo kilpailun alussa joutui Jukka haltioihinsa; hyöri ja pyöri Klaun kantapäillä, hokien yhtenään:
— Vetäkää, vetäkää, että voitamme.
Kotvasen aikaa näytti epävarmalta, minkä saran väki voittajana ehtisi päähän, mutta ennen pitkää se jo näkyi. Herttalan isäntärenki, niittäen vierisarkaa niinkuin Toramäkeläisetkin, ennätti jo puolivälissä edelle muita; Klaus oli jäänyt hiukan jäljelle hänestä, ja keskimmäisten sarkain etumiehet noin pari syltä jäljelle Klausta.
Kilpailu oli enemmän totta kuin leikkiä; jokainen leikkasi voimainsa takaa ja sirpintäydeltä. Saran juostessa loppua kohden kuin hiljainen virta, kiihtyi into; leikkisanaa ei lausuttu, pilviä ei kurkisteltu. Äänettömyyttä ei häirinnyt muu kuin olki, joka rouskui ja paukkui leikkaajain käsissä, ja Jukka, joka hyöri ja pyöri Klaun ja Marin kantapäillä, hokien yhtenään:
— Vetäkää, vetäkää, että voitamme.
Klaus niitti kuin vihollinen, ja Karu, kylän kuulu leikkaaja hänkin, rouhasi olkea kumoon tunnetulla taidollaan, mutta sitteki näkyi isäntärengin väki pääsevän voittajiksi. Viiva hänestä Klauhun pysyi vinossa ehkä noin sylen verran; keskimmäisten sarkain etumiehet pysyivät toistensa rinnalla, mutta matka heidän ja Klaun välillä oli venynyt toista vertaa pitemmäksi. Siis varsinainen kilpailu oli vaan enää Toramäkeläisten ja isäntärengin joukon välillä. Viimeksimainittu oli jo voitosta varma, kun sokea onnetar äkkiä tuli väliin ja muutti pelin. Leikkaajan eteen tuli lyhyt kappale tuulen hasamaa olkea, jossa oli pyörylöitä ja pesiä toinen toisensa vieressä. Viivyke ei ollut suuri, mutta ennenkuin siitä selkesivät ja pääsivät tasalakoiseen olkeen, oli viiva Klaun ja isäntärengin välillä muuttunut vinoksi päinvastaiseen suuntaan.
Voitonpuolella olleet huomasivat onnettaren oikullisuuden, mutta eivät siltä antauneet epätoivoon; he rynnistivät kahta uljaammin eteenpäin.
Olki taas rouskui ja paukkui leikkaajan käsissä. Ja Jukka hyöri ja pyöri Klaun ja Marin kantapäillä, hokien yhtenään:
— Vetäkää, vetäkää, että voitamme.