Voitto oli neulankärjessä; olkien takaa näkyi jo neularuoho sarkain päissä. Klaun sirppi ensiksi koski pientareen kasteheinää, sitte Karun ja Herttalan piian; Mari vielä kumartui kerran, ja sarka oli lopussa. Klaus ojensi selkäänsä ja katsoi isäntärengin saralle. Siellä leikattiin vielä Marin jälkeen … kolme sormausta!
Toramäkeläiset olivat voittaneet.
— Hyviä olimme. Isäntärenki tuli voittajain saralle ja tarjosi Klaulle tupakkia piippuun. Tuo poika perhana teille voiton toi. Viime vuonna ei sitä ollut ja…
— Silloin te voititte. Jukka niin voiton toi.
— Kolmatta tuntia kesti tämä tanssi.
— Ja pyöritys. Mutta minne aurinko on meiltä mennyt?
Nyt vasta oli aikaa tarkata säänmuutosta. Taivas oli vetäytynyt siniseen pilveen ja pilvet kulkivat matalalla.
— Tulee sade.
— Tulee kuin tuleekin.
Vanha ja kaunis tapa vaati, että rukiinleikkuu piti lopetettaman hoi-huudolla. Isäntärengin ja Klaun ympärille keräytyi siis leikkuuväki, ja pian kuului voimakas hoi-huuto kuusi kertaa Herttalan pellolta yli koko kylän. Huudon ajalla ilmaantui isännän lyhyt vartalo kartanolle, ja uusi, vaaleanharmaa lakki kohousi ylös ilmaan jokaiselle huudolle. Kepein askelin lähti leikkuuväki käymään isäntää kohden. Jokainen tiesi, että Herttalassa pidettiin leikkuunlopettajaiset varsinaisen juhlan arvoisina; makeata ja karvasta ei silloin tavallisesti puuttunut pöydältä. Se oli isännän tahto ja kunniaksi emännälle.