— Huusitko sinä kaikki kuusi kertaa yhtä kovasti? kysyi Jukka
Kaisalta, kun astelivat ylös taloa kohden.
— Huusin kai. Miksi sitä kysyt?
— En minä huutanut lujasti kuin viisi kertaa, hopearahoille vaan, näetsä. Tästä päivästä ei saada muuta kuin kuparia, enkä minä…
— Nyt sinua taas hassuttaa.
Entistä enemmän oli tällä kertaa varustettu ruokaa ja juomaa Herttalan pöydälle. Leikkuuväki kävi niihin rohkeasti käsiksi, ja vilkas puhelu syntyi ruokapöydässä. Isäntä itse piti varalla, että jokainen nautti.
— No Miekkonen, kaada itsellesi, sanoi hän samanlaisella äänellä, jolla oli puhutellut Klautakin Karun luona. Ja kaada sinäkin Klaus; ottakaa jokainen. Kylän pelloilla on leikkuu vasta parhaassa alussa.
Kahvia juotiin ruo'an edellä ja jälkeen; Helma ja emäntä sitä tarjoilivat — Oskari oli mennyt Franssin ja Hurtan kanssa oravia ampumaan kaaripyssyllä — ja Helma hoputti Jukkaa ottamaan rinkilän lisäksi korppuakin. Hän oli kaunis tyttö ja ijältään Jukan vanhuinen. Kasvojenpiirteet tosin pyrkivät olemaan kylmät kuin isänkin, mutta silmissä oli jotaki lapsellista ja lempeätä, joka lauhdutti piirteiden kylmyyttä. Kun äidin silmä vaan vältti, oli hän vielä lapsi, jota huvitti palvelijain nauru ja lasten määkiminen. Mutta saaden ani harvoin elää ominaista sielunelämää, tukehtui luonnollisuus, lapsellisuus. Äidin suurellinen esimerkki vaikutti vahingollisesti nuoreen sydämeen, ulkonainen kiilto ja loisto turmelivat aikaisin puhtaan mielen. Kauniita kenkiä opetettiin ihailemaan ja arvossa pitämään, rikkaita toisin kohtelemaan kuin köyhiä. Äidin opetuksen mukaan osasi Helma jo erottaa paremmat ja huonommat ihmiset toisistaan; rikkaat olivat parempia, köyhät huonompia. Se oli peruskivi elämänviisaudessa. Mutta vaikka Helmalle oli sataan kertaan sanottu, että hymyillessäkin piti muistaa erotus, tuli joskus silmänräpäyksiä, jolloin hän unhotti äidin kaikki opit ja neuvot ja oli lapsi niinkuin ikänsä vaatikin. Semmoinen silmänräpäys tuli äskenkin, kahvia tarjotessa Jukalle.
— Ota enemmän, käski Helma luontaisella lapsellisuudellaan. Ota tuo pala, jossa on kolme rusinaa.
— Helma! torui heti emäntä. Ethän anna rauhassa…
— No kun ei se ota korppuakaan, vastasi Helma punastuen ja hämille joutuen.