— Mutta ei ole pumpuloita. Neljäkö rahaa siihen sitte menee? Jukka avasi vasemman nyrkkinsä, jossa piti hopearahoja.
— Neljä siihen menee, ja takaisin saat vielä kymmenen penniä.
— Antakaa sen edestä vaikka rintasokuria. Rouva antoi Jukalle nyrkinkokoisen sokurinkappaleen. Lähteissä muisti Kaisa jättää hyvästi, mutta rouva vaikeni, käänsi selkänsä lapsiin, ja rupesi puhelemaan Ainun kanssa.
Kotiin mennessä murenteli Jukka sokuristaan kappaleita Kaisalle; yhdessä tuumivat mitä jäljellä olevilla rahoilla ostaisivat. Kaisallakin oli vielä joku penni taskussa, ja hän ehdotteli, että ostaisivat jäännöksillä jonkinlaisen kuvakirjan yhteiseksi omaisuudeksi. Tottuneena suostumaan Kaisan tahtoon kaikissa vaikeissa seikoissa, sanoi Jukka:
— Se sopiikin. Klaus menee tällä viikolla kaupunkiin Karun juottovasikkaa ja kanoja myömään, annetaan sille rahat.
— Kyllä se osaa ostaa.
Toramäen lähellä yllätti heidät sade; suuria pisaroita alkoi putoilemaan taivaasta.
— Juoskaamme, ett'ei kastu sokuri ja uusi lakkini.
He juoksivat kaikin voimin kotoa kohden.
— Tule meille sateensuojaan, sanoi Jukka, kun ehti kodin ovelle; katsellaan tarkemmin sun kangastasi.