— Kyllä.
Kaisa meni Jukan kotiin. Lattialle oli ripustettu tuoreita lepän ja koivun oksia; hyvä haju lemusi huoneesen.
— Mummo on taas käynyt täällä.
— On se käynyt.
— Istumme nyt lattialle ja katselemme sun kangastasi.
He asettuivat istumaan lattialle; Jukka katseli ja kiitteli kangasta, Kaisa samoin lakkia. Sokurilohkare oli heidän välillään, ja siitä molemmat haukkoilivat tuon tuostakin.
Mutta ulkona rupesi satamaan yhä rankemmasti; moniaan minuutin perästä juoksi vesi virtana maantiellä.
Minä olen täällä niinkauan kun sade menee ohitse. Kaisa laskihe kyljelleen ja asetti kätensä päänalaiseksi.
— Ole vaan… ja syö sokuria niin paljo kuin mielesi tekee. Jukan silmät olivat jo ummessa, ja hän hetkahti Kaisan viereen.
Vielä muutama silmänräpäys, niin nukkuivat molemmat sikeintä unta.