Kun sitte olivat pari viikkoa kömpineet pellolla, ehtivät vihdoinkin viimeiseen sarkaan. Siitä riitti vako kullekin. Jukka kilpaili yksin ja voitti kaikki muut; kysyi sitte:
— Hoilataanko myös?
— Emme viitsi, vastasi isäntärenki. Olemme niin perhanasti yskässäkin joka mies.
— Työnsä oli Jukka tehnyt hyvin, mutta kylläpä sai palkankin työn mukaan. Isäntä antoi hänelle käteen ihka uudet, mitan mukaan tehdyt saappaat, ja emäntä toi koko kertamuksen Oskarin vanhoja puolipitoisia vaatteita. Jukka kiitti kerran jokaisen kappaleen osaksi ja virkkoi sitte:
— Missä Helma on? Hän lupasi minulle koiranpennun.
Helma haettiin tupaan ja isäntä kysyi:
— Oletko sinä luvannut Jukalle koiranpennun?
— Olen, vastasi Helma arastelevasti ja hieman häpeissään.
— No tuo tänne se nyt. Ei sanastaan saa minnekään mennä.
Emäntä aikoi ruveta nuhtelemaan Helmaa, mutta onneksi kauppiaan rouva samassa astui portista pihaan. Emäntä meni vierasta vastaanottamaan, ja nuhteet jäivät toiseen erään; Helma sai rauhassa etsiä koiranpennun Jukalle.