— Hoida sitä hyvin, varotti hän. Muista se.
— Hoi, voi! Minä pidän sen niin hyvänä, ett'et uskokaan.
— Minä sitte tulen teille katsomaan.
Tullen juuri kamarista tupaan kuuli emäntä Helman lupauksen. Ylpeästi ja tuiskahuttaen kysyi hän:
— Minne sinä menet?
Helma punastui ja pyörähti vasemman kengän korolla ympäri.
— Piloja minä puhuin, sanoi hän nauraa virnistäen. En minä teille tule.
Jukalta heti katosi rohkea iloisuutensa. Typerän näköisenä katseli hän kiiltonahkaisella ruusulla koristettua, pientä kenkää ja sen korkeaa, kaartavaa korkoa.
— Mene kamariin tervehtimään rouvaa, emäntä taas tuiskahuttaen sanoi.
Helma heitti päänsä kauniisti kenoon ja meni. Samassa Jukkakin muisti, että hän oli ollut päivämiehenä rikkaassa Herttalan talossa ja saanut monenkertaisen palkankin käteensä.