— Helmalta. Se on toisinaan hyvin hyvä tyttö.
— Oletko jo pannut sille nimeä?
— Enkä ole. Jos sanoisimme sitä vaikka Jukaksi. Kun täällä
Toramäellä kerran on kaksi Kaisaa, olkoon kaksi Jukkaakin.
— Eihän ihmisen nimi koiralle sovi. Mutta eiköhän Hukka sopisi sille nimeksi?
— Miks'ei sopisi? Ei nimi miestä pahenna, sanoo isä usein.
— No sanotaan sitä sitte Hukaksi, tästä päivästä alkaen, että tottuu. Hukka, Hukka!
— Minä lasken sen lattialle, niin ruvetaan leikkimään sen kanssa.
— Laske.
Sydämellinen leikki ja nauru alkoi. Anni herkesi työstään, laski silmälasinsa pöydälle ja katseli lasten iloa. Jukka ja Kaisa eivät kuulleet, kun hän hiljaa virkkoi:
— Oi onnellista lapsuuden aikaa!