Oskarin kanssa sattui riitoja usein, mutta harvoin ne enää tulivat Jukalle yksin syyksi, sillä Helmalla oli tarkka oikeudentunto, ja hän oikasi monta asiaa toisenkin riitakumppanin osalle. Eikä Oskari niin paha ollutkaan, kuin päältä näytti. Jos Jukka pani kovan kovaa vastaa, sammui riita pian. Mutta jos kauppiaan Franssi oli kolmantena joukossa, silloin ei auttanut muu kuin karku tai armojen alle antautuminen. Hänen seurassaan yltyi Oskari puolta häijymmäksi. Kerrankin pistelivät takkiaisia Jukan hiukset täyteen, pieksivätpä vielä nokkosilla sääriin, ennenkuin päästivät käsistään.
Valittamatta kärsi Jukka vääryydet. Herttalan ja kauppiaan väki olivat niin paljon ylempänä muita ihmisiä, kuin taivas oli ylempänä maata. He tekivät mitä tahtoivat, eikä heihin kenenkään tullut mitään.
Rukiin kylvölle ruvettaissa käski isäntä Jukkaa tulemaan ojia luomaan.
— Tule ja tuo Kaisa kanssasi, sanoi hän. Saatte saman viisikolmatta penniä päivältänne.
— Kyllä tulemme.
Kun siis uusia rahatuloja oli tiedossa, osti Jukka vanhoilla säästöillään itselleen puodista siniraitaisen paitakankaan, vei sen Marille neulottavaksi ja meni sitte ilmoittamaan Kaisalle Herttalan isännän käskyä; Hukka jäi ulos mäelle loikomaan auringonpaisteesen.
— Onko teillä, mummo, siankarvoja? kysyi Jukka, vetäen samassa taskustaan mustan nahkatilkan, jonka oli puodista paitakankaan kera ostanut.
— On minulla vähäsen?
— Ei paljoa tarvitakaan. Tästä nahasta pitäisi tehdä pallo, jolla saisi heittää lyyryä. Oskari ja Franssi heittävät niin mainiosti.
— Helma ja Ainukin heittävät hyvin, lisäsi Kaisa. Tehdään mekin pallo itsellemme; mummo leikatkoon, kyllä minä neulon.