— Istu sinä tuohon kivelle, sanoi Jukka, kun ehtivät myllyn lähelle.
Minä menen tuonne.
Kaisaa jo nauratti, ja hän istui kivelle, mutta Jukka meni avattua ikkunaa kohden. Jääden niin etäälle, että hyvästi näki tupaan, rupesi hän kävelemään ikkunan ohi edes ja takaisin, roikattaen selässään koiranraatoa.
Kun Karu yhä luki hartauskirjaa yrmeällä äänellään eikä tullut ikkunan luo katsomaan, rupesi Jukka kävellessään laulamaan kovalla äänellä:
"Kukapa sen myllärin tyttären nais
Ja sen kippurasarvisen lehmän sais?"
IV.
Raittiusliike oli vielä yksi niitä ulkomaan monia ihmeitä, joista suomalainen talonpoika ei tietänyt niin iki mitään. Kun mies joi itsensä humalaan, niin hän oli humalassa, mutta kun ei hän juonut, niin ei hän tullut humalaankaan. Raittiita kyllä löytyi, mutta ei raitismielisiä; aatteen vuoksi ei kukaan kammonut väkeviä juomia. Toisen tottuessa nauttimaan niitä, tottui toinen elämään raittiisti, mutta molemmat olivat yhtä tyytyväisiä oleviin oloihin. Juominen ja juomattomuus eivät antaneet aihetta mihinkään ajattelemiseen; niiden suhteen nukuttiin suloista unta. Sitä ihmistä, joka olisi väittänyt väkijuomain valmistajan tekevän syntiä Jumalaa ja isänmaata vastaan ja valmistavan hautaa kansalaisilleen, olisi jokainen pitänyt mielipuolena.
Pitäjässä oli jo vanhaltaan viinapolttimo. Hellästä huolenpidosta talonpoikia ja rahvaskansaa kohtaan oli eräs suurisukuinen herra sen rakennuttanut. Kovan tarpeen vaatima se olikin! Kotipoltto oli lakkautettu, ja kaupunkiin oli matkaa kymmenkunta penikulmaa, syrjäkylistä enemmänkin. Polttimotta olisi kasvava sukupolvi ehkä kokonaan vieraantunut viinasta; juopumusta olisi ehkä pian ruvettu pitämään entisaikojen vitsauksena, niinkuin sotia ja ruttotautejakin. Mutta niin ei saanut millään ehdolla tapahtua. Talonpojan piti saada muutakin kaulankostuketta kuin kaljaa ja piimää, nuoremman sukupolven piti astua isäin teitä ja kärsiä juopumuksen kirouksesta niinkuin heidänkin.
Polttimo rakennettiin, ja sieltä kannettiin viinaa ympäri pitäjän.
Olojen väritys ei suurestikaan eronnut kotipolton kultaisista ajoista; jos yksi kylä oli salakapakatta, oli niitä toisissa sen sijaan kymmenen. Rahvaskansa kunnosti itseään juomisessa erinomaisesti. Nuorisosta nousevasta kasvoi viinamiehiä niinkuin sieniä sateen jälkeen; tappelut, joissa veri vuoti ja henki oli kilpana, kuuluivat päivän järjestykseen.
Mutta sivistyneiden ja säätyläisten mielestä oli rahvaan raaka elämä kumoamattomimpana todistuksena suomalaisen rodun eläimellisyydestä!