Seuraavana päivänä meni tukkiherra kylän metsään puita lukemaan, eli oikeammin, arvioimaan vähä suunnille, sillä hän heti näki, että sieltä lähtee pölkky poikineen. Urakassa sitte osti isäntäin metsät ja maksoi rahat paikalla. Yksi sai enemmän, toinen vähemmän, mutta tuhansia saivat kaikki. Kantokauppaa tai kappalelaskua ei kukaan ymmärtänyt ehdotellakaan; lohkomyynti oli jokaisen mielestä parahin ja selvin, tuli sitte metsästä puita minkä verran hyvänsä; tuhatluvut olivat helppoja ymmärtää.
Kauppias matkusti kaupunkiin, toi kuormittain kankaita, kaikenlaista helyä ja sälyä puotiin. Isännille ja emännille hoki hän lakkaamatta:
— Iloitkaa, nyt tuli ilon aika.
Tuli sitte syksy ja talvi, niin alkoi puiden kaataminen ja vetäminen ojan rannalle, Herttalan taakse. Kummaksi muuttuivat kylän olot. Ennen oli eletty hiljaista elämää, mutta nyt oltiin niinkuin markkinoilla. Naapuriseurakunnista, jopa kaukaa Pohjanperiltäkin, tuli kansaa tukkitöihin. Rehellisen rinnalla tuli varas, siivon sivussa raivopää riitamies, ja niin oli koko joukko mitä kirjavin. Humalaiset eivät päivän pitkään loppuneet raitilta, ja oluella oli tavattoman hyvä menekki; väliin ei tahtonut kuorma riittää päivääkään. Kauppias hieroi käsiään, iski silmää ja hoki hokemataan:
— Iloitkaa, nyt tuli ilon aika.
Raha liikkui hyvin ja sen arvo aleni mitättömiin; ennen pidettiin penni tarkemmalla, kuin nyt markka. Tukkitöissä maksettiin korkeita palkkoja; kymmenen markkaa ja enemmänkin ansaitsivat sahurit ja ajurit päivässä. Maantöitä ruvettiin, halveksimaan ja laiminlyömään; isännät ja täysikasvuiset miehet riensivät kilvan luomaan lapiolla rahaa kokoon.
Klauskaan ei jäänyt uinailemaan Toramäelle, vaan osti hevosen ja lähti pölkkyjä ajamaan. Joukon ahneimpana kääri hän rahaa kokoon enemmän kuin muut; kyynärääkään ei ostanut kalleita kankaita, pulloakaan ei juonut karvasta olutta.
— Nyt se onnenpotkaus tuli, sanoi hän Marille, jonka sävel minun rintani alla kolotti vuosikausia. Tuli, perhana vieköön, niinkin.
Mari hoiti myllärinvirkaa uupumatta ja setelitukko kasvoi kasvamistaan.
Kylässä ei niin eletty, siellä tuhlattiin tuhlaamalla rahoja. Ylellisyys vaatteissa ja yksin valjaissakin tuli vallalle. Puolivillaisessa puvussa ei enää kehdattu käydä nurkkatansseihinkaan, vaan piti olla yllä trikoovaatteet, kello lakkarissa ja kalliit valjaat hevosen selässä. Upeilijoilla olikin mielilauluna: