* * * * *
Syksyllä aurasi Miekkonen tuvan takaa pienen kappaleen nurmea ja ojitti sen sarkoihin. Klaus teki pärehöylän, ja hätä hätää saatiin uutisasunto vesikattoon. Korkea ja komea ei se ollut, mutta katsojaan se teki hyvän vaikutuksen. Silmä siirtyi mielellään ruskeasta tuvasta, jossa on aina jotakin toivotonta ja mieltä masentavaa, sievän ja vaatimattoman näköiseen rakennukseen. Valkoisine seinineen, pärekattoineen ja ikkuna-aukkoineen pilkisti se iloisena ja ystävällisenä katsojalle silmään.
Miekkosen mielestä oli se kuin kuninkaan linna laaksossa. Hiljaisuus, joka seudulla vallitsi, soveltui täydellisesti hänen mielenlaatuunsa. Elämä tuli täällä olemaan hiljaista ja rauhallista taistelua, jossa aseina käytetään kuokkaa ja auraa, ja jossa sotasäveleitä laulaa pyy ja muut metsän linnut.
Kylä oli muuttunut hänelle vastenmieliseksi siitä pitäin, kun kauppias siellä rupesi myömään olutta. Juopuneet eivät enää päivän pitkään loppuneet maanteiltä ja kujain kulmista; kauas Herttalan maille asti kuului kylästä alinomaa humalaisten räyhy.
Ja olutkaupan viereen oli tullut viinakauppa. Jo ennen tukkiherran tuloa kylään osti kauppias talon samalta köyhältä emännältä, jonka kerran olemme tavanneet puodissa, ja pani sen vuokralle. Talon eräs mökkiläinen, jolla oli papinkirjassa monta pahaa piirua, rupesi myömään viinaa. Kauppias tosin kävi todistajain kanssa häntä kieltämässä, mutta se tapahtui pelkän muodon vuoksi. Yleisesti tiedettiin, että liike oli tykkänään kauppiaan, ja myöjä hänen kätyrinsä, joka harjotti ammattiaan määrätyn palkan eteen.
Ylellisyys oli ihmeteltävässä määrässä höllittänyt siveyden käsitteitä. Muutama vuosi sitte olivat isännät keskuudessaan päättäneet, ett'eivät suvaitsisi kapakoitsijoita maallaan. He pitivätkin lupauksensa. Sittemmin kun Karua sakotettiin luvattomasta viinan myynnistä, ei kukaan koko kylässä yrittänytkään salakapakoitsijan ammattiin. Se olikin luonnollista, koska lain laatijoilla oli myöskin rankaisuvalta. Mutta nyt kun kauppiaan taloon ilmaantui salakapakka, ei sitä enää kukaan ihmetellytkään; kun se kerran tuotti hyvää voittoa, oli sen olemassaolo luonnollinen.
Vanhemmat miehet eivät nauttineet väkeviä arveluttavammassa määrässä, mutta nuoriso ei voinut välttää kiusausta. Sen riveissä teki juopumus hävitystyötään hirmuisella vauhdilla. Varsinkin olutta juotiin suurissa määrin. Rengit, niin hyvin kuin talollistenkin pojat, seurasivat kauppiaan kehotusta ja iloitsivat ilon aikana.
— Tuo olut on ihan kirottua, sanoi Miekkonen Klaulle erään kerran, jolloin Toramäellekin kuului hurja meno oluvilan pihalta. Jos tämmöistä elämää riittää vielä joku vuosi, ovat kylän kaikki miehet anturajuoppoja.
— Ovat ylikanteen, vastasi Klaus. Oluenjuominen päättyy viinanjuomiseen samoin kuin valhetteleminen päättyy varkauteen.
— Oikein minua hirvittää, kun ajattelen että nuoret miehet, joiden käsivarsissa on paras voima vallalla, huvittelevat itseään oluen juonnilla.