— En minä ymmärrä miesten asioita, vastasi emäntä. Ja kai se kivestä parempi tulee.
— Ja peltoakin teillä on niin siunatusti.
— Mutta eihän lisä pahaa tee. Lasten eduksihan kaikki tulevat. Ei vaan Oskari ja Helma koskaan voi syyttää vanhempiaan, että olisivat tuhlanneet heille kuuluvaa hyvyyttä.
— Ei maarkaan.
Samalla kertaa otettiin Kotosuon uutisasukaskin puheeksi.
— Kovin teillä tätä Miekkosta holhotaan, sanoi Karu. Nyt sillä on uudet huoneet melkein valmiit, ja keväällä se jo kylvää perunoita uuteen peltoonsa. Lyhyt aika taakse päin oli se köyhä kuin kirkonvaivainen.
— Köyhä se niin oli, vastasi emäntä, ja ilman meitä se olisi köyhä vielä tänäkin päivänä. Nuoremman ja terveemmän miehen minä olisin ottanut Kotosuolle torppariksi, mutta meidän isäntä kohtelee sitä Miekkosta niinkuin omaa veljeään.
— Ihan niin kohtelee.
— Kun se on talon vanha palvelija ja ahkera työmies.
— Ahkera se kyllä on, mutta on liian hidas. Teillä se saa olla niinkuin itse tahtoo; ei muissa taloissa niin oltaisi.