— En minä pelkää taikataitoja. Tiedetäänhän mitä siitä seuraa, kun köyhä tyttö pyrkii olemaan kaunis. Herttalan emäntä naurahti hienosti. Itku siitä lopuksi tulee.
— Se joutaisi Annillekin. Ihan ilettää sivullista se helliminen ja hyväileminen; ei koskaan vitsaa, ei koskaan kuria. Ja joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
Henkilöt, joista noin kovia sanoja puhuttiin, elivät hiljaa kuin myyrät, omissa iloissaan, omissa toiveissaan. Kaisa ja Jukka olivat vielä lapsia, ja yhteistä oli heillä ilot ja surut, Miekkosen hyvästä terveydestä ei kukaan enempää iloinnut kuin Mari, ja Klaus ei rajoittanut ystävyyttään pelkkiin kehottaviin ja tyhjiin sanoihin, hänen ansiokseen lie luettava rakennuspuuhani kaikinpuolinen onnistuminen.
— Nyt on uusi kotimme valmis, sanoi Miekkonen Jukalle eräänä iltana, kun tuli työstä kotiin. Tulee kesä ja kuiva, niin muutamme.
— Minun tulee ikävä mummoa ja Kaisaa, vastasi Jukka. Tuleepa ikäväni
Klauta ja Kaisuakin.
— Vaikka olet jo iso poika. Kun vaan tulee kesä ja kuiva, niin muutamme.
Ja kesä tuli. Puissa oli taas vehreät lehdet, nurmi oli vihanta, ja käki kukkuili metsässä. Tuli Juhannuspäiväkin, ja silloin muutti Miekkonen Toramäeltä. Päivän merkitys oli hänelle suuri, siksipä kutsuikin ystävänsä muistojuhlaan. Niitä oli Klaun perhe, Anni ja Kaisa. Aamupäivällä lähdettiin astumaan Kotosuota kohden. Miekkonen käveli edellä Klaun kanssa; hän puheli käydessänsä ahkerasti ja valaisi usein sanojaan kädenliikkeillä, Klaus naurahteli ja lasketteli leikkisanoja vuoden vanhalle pojalleen, jota kantoi käsivarrellaan.
Jukka tuli naisväen seurassa, ja kullakin heistä oli kannettavaa juhlatarpeita. Kun joukko ehti Kotosuon lähelle, pilkisti uutisasunto ystävällisenä katsojille silmiin. Anni joutui vallan ihmetyksiin, kun näki uutisasunnon ja seudun.
— Kukaan ei olisi paremmin osannut valita asuinpaikkaa kuin Miekkonen, sanoi hän. Täällähän on niin kaunis nurmi ja lehtimetsä, että ihan ruokahalu menee, kun näkee ne. Eihän tämän kauniimpaa osaa ihminen ajatellakaan.
— Talvella täällä vasta kaunista on, sanoi Mari. Aurinko paistaa Herttalasta päin, ja lumihärmä välkkyy tuhansina kristalleina koivujen oksilla. Talvella on tuo korpimetsäkin kauneita kammioita ja saleja täynnä. Ei mikään ole niin kaunis kuin talvi.