Lapsia viehätti enin koivumetsä. Kaisu heti kysyi Jukalta:
— Laitatko minulle ja Kaisalle keinun tuonne koivujen väliin?
— Laitan, vastasi Jukka, sinulle pienemmän, Kaisalle ja itselleni isomman.
Tuvan lähellä kasvoi kahdessa sarassa perunoita. Suotuisia sateita oli sadellut kevätkesällä, joten perunan varsi oli mustaa ja lihavaa. Kun Miekkonen tuli Klaun kanssa sarkaa lähelle, valaisi hän jokaisen sanansa kädenliikkeellä. Klaus naurahteli, ja kun sai sanan vuoron, niin virkkoi:
— Hyvä perunamaa.
— Hyvä, peräti hyvä, varmensi Miekkonen.
Kamari ei ollut vielä valmis, ja raputkin puuttuivat rakennuksesta kokonaan, mutta kaksi puuta oli pantu kynnykselle portaiksi ja nuoria koivuja portaiden molemmin puolin, joten siihen oli tehty lehtokuja.
— Tulkaa sisään, sanoi Miekkonen vierailleen ja meni itse edellä.
Tupa oli suuri, valoisa ja jotenkin korkea. Huonekaluja oli Klaun tekemä suurenpuolinen pöytä, vanha kaappi, hylly ja muutamia tuoleja. Peräseinää koristi lähetystoimen kartta ja kaksi paperilehteä, kummassakin lyhyt raamatunlause punaisilla kirjaimilla. Kiertelevältä kauppiaalta oli Jukka ne omilla rahoillaan ostanut, ja Kaisa oli kalliit lauseet valinnut parhaan ymmärryksensä mukaan.
— Niinhän tämä on kuin talon tupa, sanoi Anni silmäillen huonetta, jonka keskellä lattiata seisoi suuri ja lehtevä koivu.