— Tahdotteko tehdä minun kanssani kolmen vuoden kaupan?
— Tahdon, vastasi isäntä, joll'et mahdottomia pyydä.
— Sepä hyvä. Annatteko minulle kolmesta vuodesta rahapalkan sijaan
Sukkajalan varsan?
— Siitä tulee hyvä hevonen. Kolmesataa, neljäsataa. Hm! No jos annan.
— Mutta sitte ei sitä saisi muut valjastaa kuin minä. Kolmen, vuoden perästä on se minun omani, mutta jos minä vielä sittekin jään teille rengiksi, on omassa vallassani viedä hevonen isälleni tai antaa sen olla täällä. Viimeksi mainitussa tapauksessa pitää sen saada syödä samaa ruokaa kuin muutkin hevoset, mutta ajaa ei sillä sittekään saisi muut kuin minä, ei askeltakaan. Suostutteko niihinkin ehtoihin?
— Suostun siinä tapauksessa, että sinä tästä lähin käyt ensimmäisenä työhön ja tulet viimeisenä kotiin.
Kaikki Jukan veri ryntäsi ylös poskiin.
— Isäntä, sanoi hän sammaltaen ja lattiaan katsoen. Minä olen vasta kahdeksantoista vuoden vanha.
— Vaikka, mutta sinä kykenet. Isännän ääni kuului päättäväiseltä ja lujalta. Huomisesta alkaen olet sinä meidän isäntärenki, ja kun semmoisena palvelet kolme vuotta, niin saat vaatteiden ja muiden etujen lisäksi Sukkajalan varsan. Päätä pian.
— No kun niin tahdotte.