Kaisa oli yksin kotona, ja Jukka sai nyreän katseen tervehdykseksi.
— Et lainkaan ole tullut kylään, sanoi Kaisa, kun katsoi tyytymättömästi Jukkaa. Siellä on tanssittu joka ilta.
— Minä olen tanssinut työssä joka päivä. Entä mummo?
— Meni Klaun luo äsken. Kaisa neuloi hametta, ja hänellä oli niin kiire, ett'ei joutanut silmiään nostaa. Kaisa oli täällä ja vei väkisin.
— Entä Anna? Jukka meni istumaan huoneen perälle, eikä ollut tietääkseenkään kylmyydestä, jolla häntä kohdeltiin.
— Mitä sinä Annasta tahdot? Ethän sinä hänestä pidä.
— En pidäkään. Hän koreilee liian paljon ja…
— Ja mitä vielä? Kaisa ei malttanut olla keskeyttämättä puhelua.
— Hän peipottaa Heikkiä. Kun on muita rikkaampia lähellä, niin…
— Heikki on nahjus niinkuin sinäkin! Jukka rupesi nauramaan. Hän näki että tuo kaikki oli hetken kiukkua, joka pian menee ohi. Pehmeästi nauraen virkkoi hän: