Toi sitte viinipullon pöydälle ja kaatoi lasiin. Hienolla hymyllä osotti Herttalan emäntä, että hän hyväksyi ihanteensa käytöksen ja menettelytavan.
— Juomme hienojen tyttöjen onneksi. Rouva kilahutti lasiansa
Herttalan emännän lasiin. Sulhasonneksi.
— Sulhas-onneksi niin, toisti Herttalan emäntä, jota monet syyt estivät etevyydessä ehtimään rouvan tasalle.
Vasta sitte kun näki Franssin ja Oskarin kiirehtivän kylään tyttöjen jäljessä, vaihtoi rouva puheen ainetta. Hän oli kovin harmissaan, kun ei Helmaa laskettu Ainun kanssa pääkaupunkiin ompelukoulua käymään.
— Ainun on siellä yksin ikävä, kuitenkin alussa, sanoi hän. Miks'ei teidän isäntä laskenut Helmaa?
— En minä tiedä, vastasi emäntä. Hän ei kärsinyt kuulla puhuttavankaan siitä. Eikä Helma itsekään kovin halunnut.
— Toisin teillä, toisin meillä. Mitä minä meillä sanon, se on sanottu. Rouva täytti lasit punaisella viinillä. Herttalan emäntä ei häntä estänyt.
Tanssit pidettiin kauppiaan talossa, joka oli vuokralla. Pareja pyöri jo lattialla, kun Oskari ja Franssi ehtivät sinne. Humalaisiakin oli joukossa, mutta elämä oli vielä siivoa. Kulkeva viuluniekka soitti uusia hypynsäveleitä, ja parit pyörivät lattialla keveiden tähtein mukaan.
Niinkauan kuin hyppyä kesti, seisoi Franssi ovenpuolessa, mutta viuluniekan herettyä hetkiseksi, astui hän perälle. Jokaisen tytön silmät seurasivat kylän sievintä poikaa. Ulkomuotonsa oli todellakin verrattoman kaunis. Hiukset olivat hieman kiharaiset, otsa valkoinen ja kasvojen tumma puna kadehdittavan tervettä. Sievä puku täydensi ulkomuodon hyvän vaikutuksen. Takki oli vartalonmukainen, ja, teräsvitjat pilkoittivat sen alta.
Anna istui Kaisan vieressä, mutta nähdessään Franssin tulevan tuvan perälle loi hän katseensa alas. Kuitenkin hänen sydämensä tunsi ja silmänsä näkivät, että kaunis poika tuli suoraan häntä kohden. Samassa oli hän hurmattu. Ainoastaan iloisella naurulla saattoi hän salata sydämensä ristiriitaiset, väkevät kuohut.