Ja taasen hän silitti ja silittäessään hymyili syyttömästi. En kestänyt nähdä tuota kauemmin. Kuulumattomin askelein poistuin luokkaan, istuin tuolilleni. Tunsin tuskaa, polttoa sielussani. Häpesin katsoa poikia silmiin.
Vihdoin kuului Kalle Kärpän laahustava käynti, pidettiin hartaushetki, minä syöksyin kamariin.
Seuraavana maanantaina alkoi rippikoulu.
Rippikoulun jälestä kiihtyi niiden tapauksien nopeus, jotka vetivät Kalle Kärpän rikoksien teille. Vastoin neuvoani kokeili hän ruveta maantöihin, vaikka minä olin ehdottanut, että hän heti rippikoulun loputtua lähtisi merille. Kirjoitin tuumastani hänen isälleenkin ja sepälle, molemmat kannattivat ehdotustani. Kun aavistin ettei renkinä olo mene maineitta, kirjoitin Kalle Kärpälle muutaman rivin ja pyysin häntä käymään luonani, jos odottamattomia tapauksia sattuu. Ja niitä sattuikin jo syyskesällä. Tapasin Kallen isännän kirkolla muutamana sunnuntaina, kysäsin mitä kuului nuorelle rengille.
— Se lähti laputtamaan eilen, kun ensin oli piessyt hevosen ja rengin, vastasi isäntä. Hevosessa ei sen enempää syytä, kuin että tuppasi syrjässä käymään, kuten monen muunkin hevosen tapa on. Siitä se vimmastui, alkoi repiä ja piestä hevosta. Kun renki koetti mennä väliin, pieksi se senkin, pieksi kuin pahaisen poikanulikan. Sitä oli vehreä miehen alku. Kiitän onnea, ettei tappanut molempia, renkiä ja hevosta.
Minun ehdotukseni joutui taasen kysymyksen alaiseksi ja olikin jo toteutumaisillaan, kuten seppä minulle kirjoitti, mutta joku este, joko tyhjänpäiväinen tai todellinen, nousi sitä vastaan ja siirti sen tuonnemmaksi. Ja kun se kerran siirtymään lähti, vääntyi se yhä mutkikkaammaksi, kunnes lahosi tykkänään. Meripojan sijaan tuli satamajätkä, se, jota eniten olin pelännytkin.
Ensimmäinen kepponen, joka Kalle Kärpän tutustutti lain ja oikeuden tapoihin, oli pikku väärennys. Hän piirti johonkin työlippuun yhden numeron lisää ja meni laivakonttorista perimään rahoja sillä lipulla. Väärennys huomattiin, väärentäjä vangittiin ja kepposen lopuksi tuli muutama vuorokausi vankeutta.
Alku oli tehty, ensimmäinen askel astuttu.
Sitä seurasi joku mitätön tappelu, juuri siksi että nimi näkyi sanomalehtien poliisiosastossa, mutta seuraavana syksynä Kalle Kärppä jo teki ensimmäisen urotyön, ryöväyksen keskellä päivää. Se sattui siinä syksyn ja talven rajamailla, arvatenkin kylmä ja nälkä olivat tapauksen tekijät. Mies, hiukan humaltunut, asteli Kalle Kärppää vastaan kadulla, ja miehen kellon vitjat loistivat. Katu sattui olemaan tyhjä. Ja se, jonka minä olin nähnyt hevoskohtauksessa, heräsi Kalle Kärpässä äkkiä eloon, heräsi ja pääsi herraksi. Ryöväys oli silmänräpäyksen työ, edeltäkäsin suunnittelematon, sommittelematon. Komea kertomus siitä oli sanomalehdissä. Humaltunut alkoi huutaa poliisia ja juosta rosvon jälessä. Huuto toi apua pihoista ja porttikäytävistä. Ehätti poliisikin joukkoon. Alkoi verraton ajometsästys. Kun paon mahdollisuus parin nokipojan odottamattoman ilmaantumisen tautia hupeni, löi ryöstäjä leikiksi koko jutun. Paiskasi ensin kellon kauas luotaan, paiskasi molemmat nokipojat katuun ja virkkoi:
— Tulkaa nyt kaikki peukalopaholaiset, mutta elkää tulko useampana kuin kaksittain; mulla ei ole kunnossa kuin kaksi kättä.