Ja paiskasi vielä muutamia nenäkkäämpiä ahdistajiaan katuun, viskausi sitte itsekin pitkäkseen ja tekeytyi niin humalaiseksi, ettei käsittänyt muka, oliko ilta tai aamu, tyyni tai tuulinen. Rosvo, jonka oikea nimi on Kalle Kärppä, mutta joka satamajätkien kesken tunnetaan yleisemmin Mataleena-nimellä, on poliisin vanha tuttu.
Noin kertoivat sanomalehdet.
Neljä vuotta kuritushuonetta, siinä jutun loppunäytös.
Olen ollut tekemisissä monen rikoksellisen taimen kanssa, toiset ovat nousseet, toiset laskeuneet, mutta kukaan ei ole minuun niin valtavasti vaikuttanut kuin Kalle Kärppä. Ensin minuun vaikutti hänen luonteensa näennäinen ehjyys, kymmenen pahan kuva, jonka olin hänestä laatinut, mutta kun se viime tingassa särkyi, nousi ongelma eteeni, joka vielä tänäänkin piinaa sieluani. Aina kun muistelen Kalle Kärppää, aina esiintyy hän mielikuvissani syyttömästi hymyilevänä. Ja se muisti kirveltää. Hänessä oli pohjalla jotakin, johon en minä päässyt käsiksi, jonka hän aina ja kaikissa tilaisuuksissa osasi piilottaa. Siellä oli sinapin siemen, joka olisi voinut kasvaa tuuheaksi puuksi, jos minä olisin sen siemenen keksinyt ja osannut sitä kasvattaa, kastella ja vaalia.
Mutta minä en sitä ajoissa keksinyt. Se oli virhe, ja siitä virheestä ehkä johtui kaikki. Sovitin häneen saman mittapuun kuin muihinkin poikiin, ja kun näin, etten onnistunut, laskin sydämmeni vieraantumaan hänestä. Käytin järkeä ja sääntöjä, kun olisi pitänyt käyttää sydäntä, kauttaaltaan vain sydäntä. Tein johtopäätöksiä entisien kokemuksieni nojalla ja sain väärän, kokonaan väärän tuloksen. Ei juolahtanutkaan mieleeni, että mahdollisesti seisoin ongelman edessä, joka selvitäkseen ei olisi kenties vaatinut muuta kuin yhden ainoan onnistuneen kosketuksen.
Yhden ainoan onnistuneen kosketuksen!
Mutta sitä kosketusta en osannut tehdä. Ehkä juuri osaamattomuuteni veti vinoon työni, vaikka minä työnsin kaiken syyn Kalle Kärpän niskoille.
Ehkä?
JUMALAN PUUTARHURIKSI
Ensimmäisellä välitunnilla tulokas jo näytti, ettei hän taipunut sulautumaan ympäristöönsä. Seisoi kädet selän takana poppelipuuhun nojaten, silmäillen telmivää poikajoukkuetta ylhäisen henkilön välinpitämättömyydellä ja hyläten kaikki esitykset leikkiin yhtymisestä.