En huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa, kolme tuntia meni menojaan, kahtena viimeisenä oli käsitöitä. Imu oli juuri ryhtynyt työhön, kun hän äkkiä vaikeni ja rupesi horjumaan. Riensin häntä kohti, hän kaatui suoraan syliini. Häntä kouristi ankarasti, ja hän menetti tajunsa silmänräpäyksessä.
Noin kuukauden päivät kesti taistelu, sitte sammui kirkas silmä.
Päivää kahta ennen olin käynyt hänen luonaan. Hän ei jaksanut enää puhella kuin jonkun sanan. Noustessani lähtemään loi hän minuun vielä kerran silmäyksen, joka oli kuin tervehdys toisesta maailmasta, liikutti hiljaa huuliaan ja minä kuulin sanat:
— Hyvästi, hyvästi, minä en jaksa…
Silmät painuivat jälleen umpeen.
Ylihuomissa muutti hän pois. Harmaana ja kylmänä syyspäivänä kätkettiin kuori maan multiin, mutta henki eli, Imu itse liiteli puutarhuriksi Jumalan puutarhaan.
PAKKOKASVATUSLAITOKSEEN
Elämässä sattuu hetkiä, jolloin suuri totuus, jonka kyllä olemme käsittäneet ulkonaisesti, äkkiä kirkastuu eteemme ja ikäänkuin syöksyy meihin ja valloittaa koko olentomme. Käy aivan samoin kuin hajanaisten valonsäteiden, jotka taittuessaan yhtyvät polttopisteessä, jolloin niiden sytyttävä voima paisuu tuhatkertaiseksi. Meissä kaikissa ihmisissä on hajanaisia totuudensäteitä, ja niiden olemassa olon me kyllä tunnemme, sillä ne usein värähtävät, usein tuikahtavat ympäristön kosketuksien tautta, ja silloin me tunnemme kuin heikon kipinän välähtävän sielussamme. Mutta kun sattuu hetki tai silmänräpäys, jolloin nuo totuudensäteet taittuvat ja keräytyvät polttopisteesen, silloin tunnemme voimakkaan iskun koko henkiolennossamme, ja silloin näemme suuren totuuden suuressa kirkkaudessaan.
Tämmöinen totuudensäteitten taittuminen sattui minulle. Jonakin kauniina kevätpäivänä tuotiin laitokseen lisää aineksia, ja joukossa oli muuan, jonka nimi oli Unto Kukkola. Pojat ristivät hänet oitis Kukoksi, joka nimi lie hänellä ollut ja ennemminkin. Erityisissä tilaisuuksissa hän muistuttikin tappeluun hyökkäävää kukkoa. Hänen olkapäänsä olivat silloin koholla, ja hänen käyntinsä oli vaappuilevaa ja kiekailevaa. Pitkän selän jatkona olevat lyhyet jalat vaikuttivat, että hän näytti saamattomalta eli sellaiselta, jolla ei ollut muuta kykyä kuin matkimiskyky.
Ikää oli hänellä neljätoista vuotta, ja se merkitsi meikäläisissä oloissa sanomattoman paljo. Kymmenen ja yhdentoista vuotiaitten kanssa menetteli vaikeimmissakin tapauksissa verrattain hauskasti, ja useinkin ne herättivät vihantia toiveita jo muutamien viikkojen kuluttua, kun murrosaika oli onnellisesti eletty ohi, mutta toista oli neljän- ja viidentoista vuotiaitten kanssa, jotka ylemmän kansakoulun ylemmiltä vuosiosastoilta paiskattiin laitokseen. Niillä oli taiat ja taidot, joilla päivyt pilveen painettiin ja harmin tuulet henkiin herätettiin.