Oikeuden päätös muodostui semmoiseksi, kuin asianhaaroihin nähden saattoi odottaakin.
Unto tuomittiin pakkokasvatuslaitokseen.
SYVÄYS
Kuten usein ennenkin, seurasi nimi miestä, maine matkalaista. Katuyhteiskunnan jäsenillä oli erinomaisen laajat tuttavuudet, ansiokkaammat tunsivat kaikki toinen toisensa, olipa alamittaisillakin, jotka eivät vielä olleet ehtineet kehittyä huomattaviksi, kaukaisia tuttavuuksia. Niinpä saattoi sattua että kun pojat, joiden kodit olivat Merikadun, Hermannin kaupungin ja Lapinlahden tienoilla, yhättivät toisensa laitoksessa, olivat he yhtä läheisiä tuttavia kuin pihanaapurit.
Tuttavuuksien tautta entiset erikoisnimetkin ilmenivät, ja niiden käyttämistä ei voitu estää millään mahdilla. Joskus nimet olivat hauskoja ja samalla sattuvia, joskus ne olivat käsittämättömiä. Tämän muistelman pojan erikoisnimi oli semmoinen, joka ei katuyhteiskunnan ulkopuolella olevaan voinut sattua ja jonka mehua eivät osanneet maistaa muut kuin asianomaiset itse.
Kun poika teki ensi tapaamalla minuun miellyttävän ja edullisen vaikutuksen, oletin ettei hänellä ainakaan ole niin paljo elettyä takanaan, että hänellä olisi erikoisnimi, mutta olettamisen! oli erehdys. Olin kävelyllä, kun poika asteli ensimmäistä matkaansa kouluun. Kun hän kerkesi tanhualle, kuului korviini:
— Lilli, katsohan Lilliä.
Astelin edelleen, ja jopas kuului kerta toinen ja kuului syvemmällä ja miehekkäämmällä äänellä:
— Lilli, päivää, päivää.
Ja kerittyäni eteiseen, kuului kolmas, iloinen ääni, joka ei ainakaan ollut kahden ensimainitun: